Barbie-nukke tallentaa keskustelut verkkoon - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Isoveli lastenhuoneeseen: Barbie-nukke tallentaa keskustelut verkkoon

Uusi Hello Barbie -nukke osaa keskustella lapsen kanssa ja tallentaa keskustelut pilveen. Nukke voi myös antaa vanhemmille viikkoraportin keskusteluista.

Kuvan vanhemmat Barbie-nuket eivät juoruile vanhemmille. ­

23.2.2015 16:39 | Päivitetty 23.2.2015 16:39

Leluyhtiö Mattelin uusi Hello Barbie -nukke osaa keskustella lasten kanssa. Tämän lisäksi nukke osaa tallentaa lasten kanssa käymänsä keskustelut verkkoon.

Asiasta kertovat muun muassa BBC sekä The Register.

Mattelin ja ToyTalk-nimisen yhtiön yhdessä kehittämä nukke tunnistaa lapsen puheen ja käy tämän kanssa keskusteluja. Hello Barbie osaa palata myös aikaisemmin käytyjen keskustelujen sisältöön. Lisäksi nukke osaa muun muassa kertoa vitsejä.

Mattelin mukaan keskusteleminen on lasten eniten Barbieen toivoma ominaisuus.

Barbie keskustelee lapsen kanssa ja tallentaa puhetta, kun nuken vyönsolkea painetaan.

Lasten puhe tunnistetaan pilvessä, minne tieto lähetetään salattuna nukessa olevan wlan-yhteyden kautta. Täällä toimii myös Barbien vastausalgoritmi, joka kertoo nukelle, miten lapselle tulisi vastata.

Samaan pilveen tallennetaan myös lasten vastaukset. Puhetta käytetään aiempiin keskusteluihin palaamiseksi sekä puheentunnistuksen kehittämiseksi. Lisäksi vanhemmat saavat halutessaan sähköpostitse yhteenvedon siitä, mitä lapsi on nukkensa kanssa keskustellut. Vanhemmat voivat myös määritellä kiellettyjä puheenaiheita, joiden pullahtaessa esille Barbie vaihtaa aihetta.

Yhtiöiden mukaan keskustelevan Barbien kehittely on ollut vaivalloista, sillä lasten puhetta on vaikeampi tunnistaa kuin aikuisten. Lapset eivät seuraa samalla tavoin kielioppisääntöjä ja puhuvat hyvin vaihtelevilla äänensävyillä.

Nukke toimii ladattuna tunnin verran. Se saapuu joulumarkkinoille Yhdysvalloissa ja sen hinta asettunee noin 75 dollarin luokkaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?