Valkoinen talo löysi Twitteriin kirjoittavan työntekijän vanhalla tempulla - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Valkoinen talo syötti potaskaa Twitter-häirikölle – ja nappasi hänet

Yhdysvaltain hallintoa pari vuotta kiusannut "Twitter-myyrä" nielaisi vanhan vastavakoilussa käytetyn syötin, Washington Post -lehti kertoo.

28.10.2013 12:44 | Päivitetty 28.10.2013 13:55

Hallintoa on jo parin vuoden ajan häirinnyt nimetön kirjoittaja, joka on julkaissut viestejä Twitterissä salanimellä @natsecwonk. Viesteissä on käsitelty esimerkiksi Valkoisen talon ja Yhdysvaltojen ulkoministeriön sisäpiirin asioita.

Monet viesteistä ovat olleet kielteisiä ja loukkaavia Yhdysvaltojen hallinnolle. On kuitenkin ollut ilmeistä, että kirjoittaja kuuluu hallinnon sisäpiiriin.

Perinteinenvastavakoilun temppu

Sisäpiirin lähde kertoo Washington Post -lehdelle, miten Twitter-kirjoittelijaa etsittiin. Hallinnossa epäiltiin, että @natsecwonk-tilin takana oli eräs työntekijä kansallisen turvallisuuden valtuustosta.

Washington Postin lähteen mukaan joukko presidentti Barack Obaman korkeita neuvonantajia laati kolmisen viikkoa sitten suunnitelman hänen paljastamisekseen. Epäillylle miehelle alettiin tahallaan kertoa sinänsä harmittomia, mutta virheellisiä tietoja.

Kyseessä oli perinteinen vastavakoilun keino. Tarkoitus oli nähdä, ilmestyykö näitä tietoja @natsecwonkin kirjoituksiin. Silloin mies paljastuisi, sillä kyseisiä vääriä tietoja oli kerrottu vain hänelle.

Washington Postin mukaan ei ole varmaa, johtiko juuri tämä keino kirjoittajan paljastumiseen. Joka tapauksessa hallinnon Iranin neuvotteluryhmässä palvellut 40-vuotias mies jäi kiinni ja hänet erotettiin. Hän on sittemmin poistanut Twitter-tilin ja pyytänyt anteeksi kirjoituksiaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?