Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista

Julkaistu: , Päivitetty:

Googlen hakutuloksista poistetaan eniten tuloksia Microsoftin pyynnöstä. Viime kuussa Microsoft pyysi Google poistamaan yli puoli miljoonaa linkkiä.


Google on paljastanut, millaisia linkkejä se on poistanut hakutuloksistaan. Suurin osa niistä viittasi tekijänoikeutta rikkovaan sisältöön.

Microsoftin pyynnöstä Google poisti viime kuussa yli 500 000 linkkiä. Määrä on vajaa puolet kaikista poistetuista linkeistä. Ne johtivat sivustoille, joilta jaettiin Microsoftin ohjelmistojen piraattiversioita.

Toiseksi eniten poistopyyntöjä esitti musiikkikustantajia edustava British Phonographic Institute. Sen esityksestä poistettiin 160 000 linkkiä.

Google valotti poistopolitiikkaansa hakutulosten läpinäkyvyyden nimissä. Aikaisemmin se on kertonut viranomaisten esittämistä pyynnöistä ja niiden noudattamisesta.

Google-blogin mukaan yhtiö suostuu 97 prosenttiin linkkien poistopyynnöistä. Linkin poistamiseen menee keskimäärin 11 tuntia.

Yritysblogissaan Google kirjoittaa myös valheellisin perustein tehdyistä hakutulosten poistopyynnöistä. Esimerkkinä se viittaa suurta viihdeyritystä edustavaan organisaatioon, joka pyysi poistamaan  hakutuloksen tunnetun sanomalehden julkaisemaan televisio-ohjelman kritiikkiin. Tapauksessa ei ollut mitään tekijänoikeuden loukkausta.

Blogin mukaan Google saa myös aiheettomia poistopyyntöjä, jotka on suunnattu kilpailijoiden palveluihin tai joissa halutaan pimittää pyynnön esittäjälle epämieluisaa sisältöä.

Hakutulosten poistopyynnöt kohdistuvat 24 000 verkkopalveluun. Google ilmoittaa pyynnöistä palvelujen hallinnoijille ja antaa heille mahdollisuuden protestoida, jos pyynnöt ovat heidän mielestään aiheettomia.

Kommentit

    Näytä lisää