Tietoturva

Kanne: Koulu tirkisteli oppilaita web-kameroilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Lapsipornosyytökset leimahtivat, kun pennsylvanialainen koulupiiri haastettiin oikeuteen. Koulupiiriä epäillään oppilaiden vakoilemisesta web-kameroiden avulla.
Teinipojan vanhemmat käyvät oikeustaisteluun Lower Merionin koulupiiriä vastaan Yhdysvaltain Pennsylvaniassa. EWeek-lehden mukaan koulupiiriä epäillään lasten vakoilemisesta kannettavien tietokoneiden web-kameroiden välityksellä.

Paikallinen lukiotason oppilaitos on jakanut koululaisille Applen kannettavia tietokoneita. Epäily vakoilusta lähti liikkeelle, kun koulu syytti poikaa sopimattomasta käytöksestä tämän kotona. Todisteena oli web-kameran ottama valokuva.

Vanhemmat ovat huolissaan, että eri oppilaat ovat saattaneet tulla kuvatuiksi esimerkiksi ilman vaatteita kotonaan, jossa heillä on ehdoton oikeus yksityisyyteen. Kameran etäkuvauksesta ei vanhempien mukaan ollut varoitettu etukäteen.

Koulun johtaja vakuuttaa, että web-kameroita ei ole käytetty vakoiluun. Etäkuvaaminen on mahdollista, mutta se sallitaan vain tilanteissa missä kannettava tietokone on varastettu tai kadonnut. Kamera voi tällöin ottaa pysäytyskuvan käyttäjästä ja tietokoneen ruudusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Johtajan mukaan ominaisuus on otettu pois käytöstä. Sitä ei aktivoida uudelleen ilman ennakkoilmoitusta kaikille oppilaille ja vanhemmille.

Kommentit

    Näytä lisää