"Lapsipornolistat ovat tehottomia ja laittomia"

Kaikki eivät suinkaan taputa ihastuneena käsiään lapsipornon suodatuslaille. Jo lainsäädäntövaiheessa sitä kritisoitiin ankarasti. Kyse on sanavapauden rajoittamisesta ja siitä, ettei suodatus estä lapsipornon levittämistä.

Nikki varoittaa sivuillaan, että tahatonkin lapsipornon hallussapito on lain silmissä tahallista.

| Päivitetty

Matti Nikki on omistautunut taisteluun internetin sensuuria vastaan. Hän on valinnut lapsipornosuodatuksen erityiseksi vastustajakseen.

Nikki perustelee toimintaansa perinteisillä sananvapauden puolustusperiaatteilla. Lisäksi hän käyttää huomattavaa tietoteknistä osaamistaan tukeakseen omaa kantaansa myös käytännössä.

Koko sensuurijärjestelmähän on käytössä vain koska halutaan antaa valtion viranomaiselle valta tehdä tiedon estoa koskevia määräyksiä ilman tuomioistuinmenettelyä. Tämä on perustuslain niin hengen kuin kirjaimenkin vastaista, sanoi kuka tahansa mitä sanoi, Nikki kirjoittaa lapsiporno.info -sivuillaan.

Nikin mukaan yksittäinen poliisin virkamies on vastuussa estolistasta, joka enimmäkseen suodattaa täysin laillisia seksisivustoja.

Huomattava osa näyttäisi siis olevan laillista pornoa jossa on vain nuoren näköisiä malleja, mutta osa voi sisältää jotain laitontakin, Nikki kirjoittaa.

Blogityylisellä sivullaan hän jatkaa:

– Tarkistin enemmän linkkejä, ja kyllähän sieltä lapsipornoakin löytyy.

Kuvio menee näin: lapsipornon myyjä huijaa linkkiportaalia julkaisemaan linkin omaan galleriaansa käyttäen nuoren näköistä kuvaa, jonka jälkeen myyjän omassa galleriassa onkin oikeita lapsipornokuvia koukuttamassa ostajia.

Nikin mielestä viranomaisten tulisi tehdä yhteistyötä pornoportaalien ylläpitäjien kanssa materiaalin siivoamiseksi eikä laittaa koko portaalia suodatuslistalle. Hän sanoo, että portaalit on linkitetty toisiin ja klikkailemalla mitä tahansa pornoportaalia, joka toimii samalla periaatteella, päästään suodatettuun portaaliin ja sen kautta potentiaalisesti lapsipornoon.

– Suodatus ei poista materiaalia, suodatus ei vähennä ostajia, suodatuksella ei saada kiinni myyjiä.

– Pornoportaalien lisäksi näitä linkkejä lapsipornon myyntisivuihin lähetetään keskustelufoorumeille ja vieraskirjoihin, pitääkö nekin suodattaa? Nikki kysyy.Poliisin toimittama estolista on salainen asiakirja. Ajatuksena on, etteivät lapsipornon myyjät ymmärrä muuttaa estosivun laukaisevaa osoitetta.

Salaisen luonteensa takia suodatuslista on julkisen tai demokraattisen kontrollin ulkopuolella. Nikkiä tämä ei ole estänyt selvittämästä mitä sivuja listalta löytyy. Hän sanoo skannanneensa koneellisesti läpi lähes satatuhatta osoitetta ja löytäneensä tähän mennessä 785 suodatuslistalla olevaa sivustoa.

Nikki huomauttaa, että suodatusta on testattu vain pornosivujen osoitteilla, joten skannaustulokset eivät paljasta ollenkaan, mitä muuta laillista sisältöä ne pysäyttävät.

Koko suodatusjärjestelmä onkin Nikin mielestä totalitaarista sensuuria:

– Suodatuslistalle joutuvista sivuista yksikään ei teknisesti ole laiton sivu, sillä vain tuomioistuimella on määräysvalta tuomita laillisuudesta tai laittomuudesta. Jos asiaa tarkastelee lähemmin, pitäisi olla selvää että tämänlainen sensuurijärjestelmä on olemassa vain koska halutaan estää tiedon saanti ilman neutraalin tuomioistuimen valvontaa, mutta kuitenkin niin että päätös tulee valtion viranomaiselta. Se on sen pääasiallinen ja ainoa tarkoitus, sitä varten se on tehty, ja onkin hämmästyttävää etteivät ministerit tai projektissa mukana olevat teleoperaattorit muka tajua järjestelmän olevan törkeästi perustuslain vastainen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?