Telealan vastauksia käydään läpi - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Viestintävirasto antaa Ruotsi-raporttinsa ensi viikolla

Viestintävirastossa on käyty läpi suomalaisten teleyhtiöiden vastauksia selvitykseen, joka liittyy Ruotsin signaalitiedustelua koskevan lakiehdotukseen. Virasto julkaisee kannanottonsa kuunteluasiaan ensi viikolla.

4.5.2007 11:58 | Päivitetty 4.5.2007 10:34

Viestintävirasto lähetti taannoin Ruotsin signaalitiedustelua koskevassa lakiehdotusasiassa suomalaisille telealan yrityksille selvityspyynnön niiden ulkomailla tuotettavista palveluista.

Vastaukset saatiin viime viikon perjantain määräaikaan mennessä.

Virasto ei halua kommentoida kannanottonsa sisältöä ennen sen valmistumista ja julkaisemista.

Maaliskuussa Viestintävirasto kysyi joidenkin suomalaisten operaattoreiden näkemyksiä asiaan ja raportoi niistä edelleen liikenne- ja viestintäministeriöön.

Ruotsin kaavailtu signaalitiedustelulaki on herättänyt Suomessa paljon keskustelua. Lain pelätään toteutuessaan altistavan myös sitä kautta koukkaavaa suomalaista verkkoliikennettä naapurimaan viranomaisten kuunteluun.

Ruotsissa ehdotus on ajautunut vastatuuleen, mutta sitä ei ole haudattu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?