Tietoturva

Britti tulee huijatuksi verkossa

Julkaistu:

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on 29 miljoonaa aikuisikäistä internetin käyttäjää. Heistä alle puolet on sitä mieltä, että heidän henkilökohtaisten tietojensa turvallisuus on heidän omalla vastuullaan.
Get Safe Online ja BBC News julkaisivat brittien nettiturvallisuutta käsittelevän tutkimuksen osana brittien tietoturvan teemaviikkoa.

Tutkimuksen mukaan 48 prosenttia briteistä pitää henkilökohtaisten tietojen turvaamista omana vastuualueenaan. Kuudesosa on sitä mieltä, että vastuu henkilökohtaisista tiedoista on pankeilla, 13 prosenttia sälyttäisi vastuun internet-palveluntarjoajille.

Peräti 18 prosenttia sanoi vastanneensa roskapostiviestiin ja kymmenen prosenttia avanneensa spämmiviestissä olevan linkin.

Laajakaistayhteyttä käyttävistä briteistä 13 prosentilla ei ole palomuuria eikä melkein puolella koko Yhdistyneen kuningaskunnan nettiväestöstä spywaren eli vakoiluohjelmien torjuntaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jonkinlaisen verkkohuijauksen kohteeksi sanoi joutuneensa 12 prosenttia haastatelluista. Keskimäärin uhrilta huijattiin 875 puntaa eli 1294 euroa.

Verkkorikoksia ei ilmoiteta. Kuusi prosenttia sanoi tulleensa petkutetuksi verkossa yhden kerran, mutta jättäneensä ilmoittamatta rikoksesta.

Verkkokaupassa huijatuksi oli tullut viisi prosenttia vastaajista. Samoin viisi prosenttia vastaajista sanoi, ettei tiedä, onko koskaan joutunut jonkinlaisen verkkohuijauksen kohteeksi.

Kolme prosenttia vastaajista oli joutunut henkilötietovarkauden kohteeksi ja neljältä prosentilta oli viety pankkitili- tai luottokorttitietoja.

Tutkimukseen osallistui 2441 ihmistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    5. 5

      Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

    6. 6

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    7. 7

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    8. 8

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    9. 9

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    10. 10

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    3. 3

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    5. 5

      Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

    6. Näytä lisää