Tietoturva

Kansainvälisistä tietoturvavelvoitteista ehdotetaan lakia

Julkaistu:

Hallitus on esittänyt eduskunnalle lakia kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista. Laki koskisi kansainvälisessä yhteistyössä vaihdettavia turvallisuusluokiteltuja aineistoja ja esimerkiksi viranomaisten hankintoja, joissa yrityksille luovutetaan salassapidettäviä tietoja.
Esityksen on tehnyt ajankohtaiseksi Euroopan Avaruusjärjestön (ESA) ja EU:n yhteinen Galileo-ohjelma, jonka tavoitteena on eurooppalaisen paikannussignaalijärjestelmän luominen, oikeusmininsteriö kertoo.

Hankkeeseen liittyy keväällä järjestettäviä tarjouskilpailuja hankinnoista, joiden toteuttamisessa on pääsy myös salassapidettäviin ja turvallisuusluokiteltuihin tietoihin.

Ministeriön mukaan laki on osa esitystä, jolla saatettaisiin voimaan ESAn tietoturvallisuutta koskeva yleissopimus sekä Saksan liittotasavallan kanssa tehty tietoturvallisuutta koskeva sopimus. Lakia tarvitaan muun maussa siksi, että suomalaisyritykset voisivat osallistua Galileo-hankkeen tarjouskilpailuihin saksalaisten yritysten alihankkijoina.

Oikeusministeriö kertoo, että esitys ei merkitse muutosta asiakirjojen salassapitoon Suomessa, vaikka ehdotettu salassapitosäännös onkin sananmuodoltaan ehdottomampi kuin julkisuuslaki.

Hallituksen esitys jätettiin eduskunnalle viime viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää