Tietoturva

TeliaSonera: Modeemien kaappaus edelleen yleistä

Julkaistu:

TeliaSonera on varoittanut ruotsalaisia asiakkaitaan modeemeja hintaviin numeroihin ohjaavista ohjelmista. Yhtiön mukaan tuhannet ruotsalaiset kotitaloudet joutuvat edelleen kaappaajien kiusaamiksi.
TeliaSonera kehotti keskiviikkona julkaistussa tiedotteessaan asiakkaitaan suojaamaan internet-yhteytensä modeemikaappaajilta. Yhtiö varoittaa uudelleen ohjauksen maksavan pahimmillaan useita tuhansia kruunuja.

Yhtiö tarjoaa ratkaisuksi ilmaista Telia Kod -palvelua, joka tavallisessa tilanteessa estää soitot palvelu- ja ulkomaan numeroihin . Asiakkaat voivat edelleen soittaa ulkomaille syöttämällä erillisen tunnuskoodin puhelimeen, yhtiöstä kerrotaan.

TeliaSonera varoittelee, että yhteyden uudelleenohjaavia ohjelmia levitetään muun muassa kännykän soittoääniä kaupustelevilla sivustoilla. Suomen Viestintäviraston vuonna 2002 julkaistussa varoituksessa ohjelmien levittäjiksi mainitaan yleisesti porno- ja piraattisivustot.

TeliaSoneran asiakaspalveluyksikön johtaja Ralph Arnestig sanoo yhtiön yrittävän aktiivisesti kampittaa kaappajien toimintaa.

- Estimme esimerkiksi 2. maaliskuuta puhelinliikenteen Diago Carcian saarille. Sen jälkeen olemme blokanneet tiettyjä numeroja ja numerosarjoja Lichtensteiniin sekä Tuvalun ja Cookin saarille, Arnestig kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää