Sophos selvitti - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Yhdysvallat suurin spammin lähde

Virustorjuntayhtiö Sophosin raportin mukaan Yhdysvallat on ylivoimaisesti suurin roskapostin lähdemaa lähes 60 prosentin osuudella. Yhtiö listasi raportissaan spammaajamaiden "likaisen tusinan".

1.3.2004 10:47

Sophosin tutkimus perustuu kahden päivän aikana saapuneisiin roskaposteihin ympärimaailman sijanneisiin keruuosoitteisiin. Tutkimuksessa ei huomiotu väärennettyjen lähettäjäosoitteiden tai välityspalvelimien vaikutuksia.

- Yhdysvallat on kirkkaasti pahin maa, lähes 60 prosentin osuudella. Vaikka Euroopan maat lähettävät vähemmän spammia, niistäkin saapuu silti miljoonia viestejä päivässä, yhtiön teknologiakonsultti Graham Cluley sanoo. Yhtiö muistuttaa raportissaan, että osa roskaposteista näyttää olevan lähtöisin käyttäjiltä, jotka eivät tiedä toimivansa spammin välittäjinä. Cluleyn mukaan tarkemmin tutkittuna suuri osa roskapostista on lähtöisin Venäjältä, vaikka maan sijoitus tutkimuksen listauksessa on vasta 28.

- Krakkerit näyttävät murtautuvan muissa maissa oleviin tietokoneisiin ja lähettävän niiden kautta roskaposteja, Cluley selittää.

Cluleyn mukaan jopa 30 prosenttia roskapostista on virusten ja troijalaisten saastuttamien tai krakkerien murtamien koneiden kautta lähetettyjä.

Spammin lähdemaat

Maa Osuus [%] Yhdysvallat 56,74 Kanada 6,80 Kiina 6,24 Etelä-Korea 5,77 Hollanti 2,13 Brasialia 2,00 Saksa 1,83 Ranska 1,50 Iso-Britannia 1,31 Australia 1,21 Meksiko 1,19 Espanja 1,05 Muut 12,23 Lähde: Sophos, 2004

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?