Kaliforniassa spammituomio - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Kahden miljoonan sakot roskaposteista

Kalifornialainen tuomioistuin on langettanut kahden miljoonan dollarin sakot kahdelle Los Angelesin alueella toimineelle roskapostittajalle. Tuomio perustui osavaltion vanhaan roskapostilakiin.

27.10.2003 8:42

Tuomarin mukaan PW Markerting -yhtiön sähköpostimainonta rikkoi osavaltion vuonna 1998 voimaantullutta roskapostilakia. Viesteistä puuttui lain vaatima ADV-merkintä sekä ilmaisnumero, jonka avulla postin saannin voisi peruuttaa. PW Marketing mainosti viesteissään muun muassa roskapostioppaita.

Tuomari määräsi syytetyille kahden miljoonan dollarin sakot sekä rajoituksia kaksikon liiketoimintaan jatkossa.

Osavaltion syyttäjä nosti siviilisyytteen PW Marketingin kahta omistajaa vastaaan syyskuussa 2002. Myös Yhdysvaltojen kauppakomissio FTC on käynnistänyt oikeustoimet yhtiön omistajia vastaan.

Kaliforniassa astuu voimaan ensi vuoden tammikuuussa uusi tiukempi roskapostilaki, joka saattaa kuitenkin korvautua Yhdysvaltojen senaatin viime viikolla hyväksymällä koko liittovaltion roskapostilailla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?