Lovsanin sukulaisia - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Kolmas rpc-madon tekijä pidätetty

Yhdysvaltojen oikeusministeriö kertoi perjantaina pidättäneensä alle 18-vuotiaan nuoren viruskirjoittajan. Pidätettyä epäillään Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmien rpc-haavoittuvuutta hyväksikäyttäneen sdbot.rpc.a-madon kirjoittamisesta.

29.9.2003 8:44

FBI ei paljastanut pidätetyn sukupuolta tai nimeä, koska kyseessä on alaikäiseen kohdistuva rikosepäily. Viranomaiset kertoivat epäilevänsä nuorta Lovsanin (Blaster/MSBlast) kaltaisen sdbot.rpc.a-madon kirjoittamisesta.

Mato asensi saastuttamiinsa koneisiin krakkeripiireissä tunnetun sdbot-takaoviohjelman. Leviämiseen mato käytti Lovsanin tapaan Windows-järjestelmien rpc/dcom-rajapinnan haavoittuvuutta.

- Krakkereiden on ymmärrettävä, että heidät etsitään ja asetetaan vastuuseen teoistaan, olivat he sitten aikuisia tai lapsia, syyttäjä John McKay totesi viranomaisten tiedotteessa.

Pääpiru puuttuu

Lovsan-madot ovat arvioiden mukaan saastuttaneet yli 1,2 miljoonaa tietokonetta elokuun alun jälkeen. Viranomaisilla ei ole tarkkaa tietoa sdbot.rpc.a-madon saastuttamien koneiden lukumäärästä. Mato löydetttiin elokuun alussa muutama päivä alkuperäisen Lovsanin jälkeen.

Viranomaiset etsivät edelleen alkuperäisen Lovsan-madon kirjoittajaa. FBI pidätti elokuun loppupuolella 18-vuotiaan Jeffrey Lee Parsonin, jota syytetään 17. marraskuuta jatkuvassa oikeudenkäynnissä Lovsan.b-version levittämisestä.

Romanian poliisi puolestaan nappasi syyskuun alussa madon e-version kirjoittaneen 24-vuotiaanDan Dimitru Ciobanun. Molemmat epäillyt ovat myöntäneet matomuunnosten tekemisen, mutta kieltäneet levittäneensä matoja tahallaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?