Virallinen tiedote - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Romaniassa syytteet Lovsanin muokkaajalle

Romanian poliisi on vihdoin virallisesti kertonut selvittäneensä Lovsan-madon f-muunnoksen tekijän. Tietoturvayhtiö BitDefender julkisti epäillyn nimen jo viime viikolla. Yhtiö auttoi poliisia jäljittämään virusta muokanneen henkilön.

11.9.2003 10:39

Romanian poliisi on vihdoin virallisesti kertonut selvittäneensä Lovsan-madon f-muunnoksen tekijän. Tietoturvayhtiö BitDefender julkisti epäillyn nimen jo viime viikolla. Yhtiö auttoi poliisia jäljittämään virusta muokanneen henkilön. Romanian poliisiviranomaisten mukaan 24-vuotiasta Dan Dumitru Ciobanua syytetään tietojärjestelmien vakavasta häirinnästä ja laittoman ohjemiston hallussapidosta. Jos Ciobanu todetaan syylliseksi häntä odottaa maan uuden tietokonerikoslain mukaan 3-15 vuoden vankeusrangaistus. Viranomaiset kertoivat Ciobanun myöntäneen muokanneesa matoa.

Ciobanu muutti madon käyttämiä tiedostonimiä ja koodissa olleen tekstin romaniaksi sekä vaihtoi palvelunestohyökkäyksen kohteeksi oman tiedekuntansa www-sivut. Kuulusteluissa hän kertoi poliisille, ettei tarkoituksena ollut madon levittäminen, vaan ainoastaan testaaminen rajoitetussa ympäristössä.

Romanialainen tietoturvayhtiö kertoi Ciobanun pidätyksestä jo viime viikolla, mutta viranomaiset kiistivät tuolloin asian vedoten tutkinnallisiin syihin.

Ciobanu o­n toinen Lovsan-madon, jonka alkuperäinen tekijä o­n edelleen selvittämättä, muokkaamisesta kiinni saatu henkilö. FBI pidätti kaksi viikkoa sitten 18-vuotiaan Jeffrey Lee Parsonin. Häntä syytetään niinikää Lovsan.b-madon levittämisestä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?