Testi: Huawei FreeBuds Studio -kuulokkeet - Testit - Ilta-Sanomat

Huawei toi edulliset hifikuulokkeensa Suomeen: Yllätyimme iloisesti – vain yhtä asiaa jäimme kaipaamaan

Kuulokkeista puuttuu 3,5 millin ääniliitäntä. Silti ne tarjoavat erinomaisen vastineen rahalle.

Huawei FreeBuds Studio -kuulokkeet ovat täysin langattomat.

15.5. 7:04

Huawei on tukalassa tilanteessa. USA:n boikotti ei päättynyt presidentinvaihdoksen myötä, ja yhtiön asema puhelinmarkkinoilla on romahtanut. Analyytikkoyhtiö Omdian lukujen mukaan sen markkinaosuus on pudonnut vuodessa 18 prosentista neljään.

Yhtiö pyrkii kompensoimaan tilannetta aggressiivisella oheislaitevalmistuksella, joihin kuuluvat tuoteryhmänä suurta suosiota nauttivat kuulokkeet. Nappikuulokkeita Huaweilta on nähty jo aiemmin, mutta nyt ovat vuorossa ensimmäiset isommin rummutetut langattomat over-the ear-kuulokkeet. Ne esiteltiin jo viime vuoden lopussa, mutta Suomeen ne tulivat vasta nyt.

250 euron hintaiset luurit tottelevat nimeä FreeBuds Studio. Nimi on höpsö ja jossain määrin harhaanjohtava, koska podit mielletään yleensä nappikuulokkeiksi. Hönähtänyt käytäntö on kuitenkin peräisin Applelta, jonka lippulaivaluurit ovat nimeltään Apple AirPods Max.

Mutta semantiikka sikseen. Kyseessä ovat oikein mainiot kuulokkeet, jotka eivät kuitenkaan sovi ihan kaikille. Pientä lisäbonusta tulee siitä, että ne on suurilta osin suunniteltu Suomessa.

Tyylikkäät luurit

Muotoseikat ovat kunnossa. Kuulokkeet ovat tyylikkäät, ja ne päässä kehtaa kulkea julkisillakin paikoilla. Värivaihtoehtoja ovat musta tai kullattu.

Ensimmäinen miinus tulee vastaan kuitenkin nopeasti: luureista puuttuu kokonaan 3,5-millinen ääniliitäntä. Kyseessä ovat siis vain bluetoothin kautta toimivat kuulokkeet. Näitä ei siis käy käyttäminen perinteisten stereoiden kaverina. Tässä kuulokkeet ovat edelläkävijöitä, sillä jopa Apple AirPods Maxit saa sovitinkaapelilla kiinni analogiliitäntöihin.

3,5 millin ääniliitäntä loistaa poissaolollaan. Näkyvissä on vain usb-portti latausta varten, (turhan tunnottomat) ohjausnapit sekä kaksi kapaletta kuulokkeiden kuudesta mikrofonista.

Tämä sulkee kuulokkeet pois myös konsolipelaajalta. Niitä ei kytketä ohjaimeen äänien pelikoneelta saamiseksi. Luureissa on usb-c-portti, mutta sitä voi käyttää vain lataukseen. Niiden kautta ei ääni kulje.

Sankojen säätö on toteutettu fiksusti. Kuulokkeet eivät purista päässä, mikä on iso plussa. Silti on ihan niillä rajoilla, ovatko ne riittävän napakat urheilukäyttöön. Riittävän monen istumaannoususarjan perusteella allekirjoittanut lopulta totesi, että ne ovat sitä nipin napin. Kaikkein pienipäisimmille ehkä eivät.

Aidosti laadukasta ääntä

Huawei lupaa 48 kilohertsin ääntä, ja FreeBuds Studion äänentoisto onkin kunnossa. Mikäli käytössä on Huawein Mate 40 -sarjan puhelin, pääsee käyttämään myös Huawein omaa äänikoodekkia. Luuri on kuitenkin Googlen palveluiden puutteen vuoksi harvinainen.

Ääni kulkee hyvin vakiovirityksilläkin. Ilahduttavasti Huawei ei ole lähtenyt mukaan valitettavan yleiseen bassonkorostusmaniaan, joten alataajuudet pysyvät varsin kohtuullisella tasolla. Ääni on langattomiksi kuulokkeiksi kirkas, selkeä ja hyvin erotteleva.

Äänentoisto on rakennettu siinä määrin pedantisti, että kuulokkeiden asennolla on väliä. Jos ne ovat vähänkään vinossa, äänikuva vääristyy nopeasti, ja basso vääristyy irtonaiseksi naputteluksi. Asiassa auttaa epäilemättä se, että kupit eivät ole täysin kohtisuorassa sankaan nähden.

Kuulokkeiden mukana tulee latausjohto sekä jämäkkä suojakotelo.

Nappeja on kolme: vastamelu, paritus ja virta. Äänenvoimakkuus, stopit ja skippaukset hoidetaan hyvin toimivin pyyhkäisyelein. Nappien toteutukselle on annettava moitteita. Ne ovat tunnottomia ja niitä on vaikea erottaa toisistaan.

Vastamelutiloja on kolme: pois päältä, ympäristöäänten vahvistus ja täysi vastamelu. Melunpoisto on toimiva ja tehokas. Mikä parasta, se ei ota myöskään tuulesta juuri häiriötä. Kuulokkeet eristävät ääntä poikkeuksellisen hyvin myös passiivikäytössä, mikä tekee niiden käytöstä liikenteessä hieman vaarallista.

Useimpien kuppikuulokkeiden tapaan FreeBuds Studiot eivät kestä vettä. Sateella siis huppu päähän tai luurit reppuun.

Myös sekakäyttäjille

FreeBuds Studiot toimivat mainiosti ristiin kahden laitteen yhteiskäytössä. Siirtymä musiikin kuuntelemisesta puhelimelta tietokoneelle Teams-kokoukseen sujuu saumattomasti. Myös puhekäytössä kuulokkeet pärjäävät erinomaisesti.

Vaikka kuulokkeet ovat hyvin viimeistellyt, sovellus on hieman kulmikas. Huawein AI Life -sovelluksen kieli on hieman hiomatonta, mutta se kannattaa asentaa joka tapauksessa. Sillä tapahtuu kuulokkeiden päivittäminen, pyyhkäisykontrollien muuttaminen sekä pari muuta pikkusäätöä. Tarjolla oleva taajuuskorjain on melko karu: normiääni, diskanttivoittoisuus tai bassovoittoisuus.

Myös Googlen ja Applen latauskaupoista löytyvä AI Life -sovellus antaa muokata kuulokkeita. Taajuuskorjain on pelkistetty, mutta vastamelutiloja on useita erilaisia. Niihin pääsee käsiksi vain sovelluksella.

FreeBuds Studiot jättävät voittopuolisesti positiivisen vaikutelman: design ja äänenlaatu ovat kunnossa, mutta ihan kaikkiin käyttötarkoituksiin ne eivät sovi.

Parhaimmillaan ne ovat toimistotyöläisen tai opiskelijan kodin ja ulkona liikkumisen sekakäytössä. Noin 250 euron hinnallaan ne ovat edullisemmat kuin monet kilpailijat, esimerkiksi taannoin arvostellut 50 euroa kalliimmat Microsoftin Surface Headphones 2:t tai peräti 150 euroa kalliimmat Sony WH-1000XM4:t tai niiden edeltäjät.

On siis turvallista sanoa, että kuulokkeiden hinta-laatusuhde on kunnossa – jos et tarvitse audiokaapelin kiinnitysmahdollisuutta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?