Testasimme huippuluurit kohtuuhinnalla – OnePlus 9, 9 Pro vai Xiaomi Mi 11? - Testit - Ilta-Sanomat

Testasimme huippuluurit kohtuuhinnalla – OnePlus 9, 9 Pro vai Xiaomi Mi 11?

Alle tuhannella eurolla puhelimen hinta ja laatu kohtaavat yleensä hyvin ja erot ovat pieniä. Mutta niitä on silti sen verran, että ostajan kannattaa olla tarkkana.

Alle tonnin lippulaivat vasemmalta oikealle: Xiaomi Mi 11, OnePlus 9 ja OnePlus 9 Pro.­

18.4. 7:00

Kiinalaispuhelimien asema Suomessa on vahva. Oppoon kytköksissä oleva OnePlus sai salamastartin Nokian puhelinbisneksen sukellettua. Maailman suurimpiin puhelinvalmistajiin kuuluva Xiaomi on vahvistanut asemiaan Huawein ja Honorin aseman murennuttua Yhdysvaltain pakotteiden myötä.

Molempien vahvuus on edullisissa lippulaivapuhelimissa, eli reilusti alle tonnin hintaan asettuvissa, mutta ominaisuuksiltaan täyteen ammutuissa puhelimissa.

Tällaisia ovat myös OnePlussan äskettäin julkaisemat OnePlus 9 ja 9 Pro. Xiaomi puolestaan toi kauppoihin Mi 11 -laitteen, jolla se pyrkii laajentamaan jalansijaansa Suomessa näyttävän markkinointikampanjan siivittämänä.

Kännyköiden värivalinnat ovat muotipuuhastelua. Xiaomi uskoo mattapintaiseen siniseen (kuvassa) tai harmaaseen. OnePlussan vaihtoehdot ovat muun muassa kiiltäväpintaiset harmaa (oikealla) ja talviusvaksi nimetty liilajohdannainen (keskellä).­

OnePlus 9:n hinta on muistimäärästä riippuen 699–799 euroa ja OnePlus 9 Pron 899–999. Mi 11 asettuu 849 euron hinnalla näiden väliin.

Kamerakisa menee OnePlussalle

Kaikki puhelimet ovat 5g-laitteita, ja niiden sisällä on sama Qualcommin Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri. Niiden suorituskyvyssä ei juuri ole eroa.

Käytettävyydeltään Mi 11 on miellyttävä ja sen käsituntuma on jopa OnePlussaa parempi. Xiaomin puhelimet ovat aiemmin kärsineet kököstä käyttöliittymästä, kehnoista suomennoksista ja yleisestä keskeneräisyyden tunteesta. Nyt tästä on päästy eroon.

OnePlus on marssittanut uudeksi valtikseen kamerayhteistyön ruotsalaisen Hasselbladin kanssa.

Kumpikin OnePlussan pääkamera jää megapikselimäärissä jälkeen Xiaomista (48 vs. 108 megapikseliä). Tämä on kuitenkin terveellinen muistutus siitä, että pelkkä megapikselimäärä ei tuo onnea.

Valmistajat ovat alkaneet muotoilla myös kamerakyttyröitään. Alimpana olevasta Xiaomista tulee mieleen scifi, OnePlussasta Saksan demokraattinen tasavalta. Eniten varustelua on OnePlus 9 Prossa (päällimmäisenä), jonka kohoumassa on peräti 4 kamera-anturia, salama ja vastamelumikrofoni.­

Laajakuvassa ja etenkin yökuvassa OnePlus on ylivoimainen Xiaomiin verrattuna. OnePlus voittaa niin valovoimassa kuin laajakuvaan mahdutettavan tavaran määrässä. Lisäksi OnePlusin Pro-versio tarjoaa 3,3-kertaista optista zoomia, jollaista Xiaomilla ei ole.

OnePlussan kameraohjelmiston kuvausfiltterit lienevät myös monille plussaa.

Xiaomilla on toki myös tarjota järeämpää kuvauskalustoa Mi 11 Ultra -mallillaan, mutta sitä ei ole saatu vielä testiin asti. Tämän laitteen hinta nousee kuitenkin peräti 1200 euroon, eli edullisesta lippulaivasta ei voi enää puhua.

Ominaisuuksiltaan hyvät, lataukseltaan nopeat

Molempien valmistajien laitteet on varustettu keskivertoa paremmin.

Sekä OnePlus (65 W) että Xiaomi (55 W) ylpeilevät tehokkaalla pikalatauksellaan, ja kumpikin on erittäin tehokas. Näistä vähän nopeampi ja tehokkaampi on OnePlus, joka lataa akun tyhjästä täyteen puolessa tunnissa. Kun käytössä on valmistajan oma laturi, yölataukset voi unohtaa.

Monet valmistajat ovat jättäneet laturit pois puhelimistaan, Xiaomi ja OnePlus eivät ole näin tehneet. Vasemmalla Xiaomin järeä 55-wattinen laturi, keskellä järeämpi OnePlussan 65-wattinen. Oikealla lisätarvikkeena myytävä OnePlussan langaton laturi.­

Sekä Xiaomi Mi 11:ssä että OnePlus 9 Prossa on myös nopea langaton lataus, perus-9:ssä hitaampi. Xiaomissa on lisäksi käänteinen langaton lataus esimerkiksi nappikuulokkeiden lataamiseen reissussa.

Laadukkaat näytöt ovat jo ylemmän keskisarjan puhelimissa oleva ilahduttava trendi. Kaikissa kolmessa on 120-hertsinen näyttö. Xiaomi tarjoaa ilmeisesti virransäästösyistä 60 hertsiä oletusarvoisesti, OnePlus puolestaan 120:aa.

Näytöistä kaareutuvin on Xiaomi, sitä seuraavat OP9 Pro ja OP 9. Kaikki näytöt saavat kiitettävän arvosanan, mutta Xiaomi on kirkkaudeltaan vielä aavistuksen verran OnePlus 9 Prota parempi. Niinpä se korjaa tässä sarjassa niukan voiton. Se tarjoaa lisäksi saman hyvän 3200 x 1440 -tarkkuuden kuin OnePlus 9 Pro, mutta hieman pienemmällä hinnalla.

Näytöltään testin kaarevin laite on Xiaomi (vasemmalla), sitä seuraa OnePlus 9 Pro (oikealla). Keskellä olevan OnePlussan perusmallin näyttö on suorin ja siksi myös vähiten virhepainalluksia aiheuttava.­

OnePlussien merkittävimmät keskinäiset erot ovat kameroissa ja näytössä, mutta tämän lisäksi pieniä yksityiskohtia on paljon. Prossa on muun muassa vastamelumikrofoni, jollaista perusmallissa ei ole. Prolle tarjotaan myös IP68-tason vesitiiviyttä (1,5 metrissä 30 minuuttia), jota muissa kahdessa puhelimessa ei ole.

Entä käytön turvallisuus?

Päivitykset ovat Xiaomin suurin kysymysmerkki ja allekirjoittaneelle dealbreaker. Yhtiö ei nimittäin anna lupausta käyttöjärjestelmän ajan tasalla pitämisestä. Sen virallisen kannan mukaan ”se ei halua antaa lupauksia, joita ei pitäisi, mutta haluaa antaa pitkän iän tuotteelle”. Aivan testin loppuvaiheessa Mi 11 päivittyi Androidin maaliskuun tietoturvatasolle.

Myös OnePlussat saivat maaliskuun turvapäivitykset testin aikana. OnePlus lupaa laitteilleen kaksi vuotta Android-versiopäivityksiä ja kolme vuotta tietoturvapäivityksiä. Valmistaja ei ole kuitenkaan kommentoinut päivitystiheyttä.

Xiaomin asetuksissa on tietoturvavalikko, josta tärkeät asetukset saa tarkistettua yhdellä vilkaisulla. Testin loppumetreillä puhelin sai ajanmukaisen tietoturvapäivityksen.­

Toivoa sopii, että puhelimien turvallisuus ei joudu kiivaan hintakilpailun uhriksi. Ilmassa olevat merkit voisivat olla paremmatkin, kun kisaa käydään tällä hetkellä teknisillä ominaisuuksilla.

Sekä Xiaomi että molemmat OnePlussat ovat tyyppiesimerkkejä siitä, missä nyt älypuhelimissa mennään. Rahalla saa aina vain enemmän, ja vajaan 1000 euron luureissa on hinta-laatusuhde mallillaan. Pakkaus sisältää erinomaisen näytön ja kameran (joskin järeä optinen zoom on edelleen yli tonnin luurien yksinoikeus).

Jokaisen testatun puhelimen mukana tulee suojakuori. Tätä pitää arvostaa.­

Puhelimien hinta-laatusuhteen erot ovat varsin pieniä. Edullisimmillaan noin 700 hintaisella OnePlus 9:llä saa mainion vastineen rahalle. 150 euron lisäinvestoinnilla saa Xiaomin ja sen astetta laadukkaamman näytön, mutta kamerapuolella myös hävitään.

Tähän 50 euroa lisää, niin puhelin vaihtuu OnePlus 9 Prohon, jossa hyvät puolet yhdistyvätkin. Mutta silloin ollaankin jo 900 eurossa.

Kisa on tiukka. Voitto menee kuitenkin OnePlussalle karvan – tai tietoturvapäivityslupauksen mitalla kuten viime syksynäkin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?