”Kuka haluaa Windows-kuulokkeet?!” – testasimme Microsoftin Surface Headphones 2 -luurit, ja monenkin kannattaisi ne haluta - Testit - Ilta-Sanomat

”Kuka haluaa Windows-kuulokkeet?!” – testasimme Microsoftin Surface Headphones 2 -luurit, ja monenkin kannattaisi ne haluta

Monenkin kannattaa ne haluta, sillä kuulokkeet ovat varsin onnistuneet.

Surface Headphones 2 on Microsoftin myöhäinen, mutta onnistunut askel Suomen kuulokemarkkinoille.­

13.3. 7:07

Microsoft ei ole ollut viime aikoina tuomassa uutta teknologiaa markkinoille ensimmäisten joukossa. Kun yhtiö tekee sitä, se tuntuu tekevän sitä rauhassa ja harkiten.

Se voi olla hyväkin asia. Yhtiön historia laitevalmistajana on täynnä tempoiluja: tuoteryhmistä luopumisia ja niiden käynnistämistä uudelleen, tuotteiden nopeita tappamisia ja pikaisia vetoja pois markkinoilta. Nyt Microsoftilla näyttää olevan jonkinlainen linja, jossa se niputtaa Surface-brändinsä alle laadukkaita ja loppuun asti hiottuja tuotteita, joiden tarkoitus lienee ensisijaisesti kilpailla Applen kanssa.

Tämä myös näkyy. Suomessa myyntiin tulleet Surface Headphones 2:t ovat nimittäin poikkeuksellisen loppuun asti hiottu tuote. (Ykkösversio ei koskaan tullut Suomeen asti.)

280 euron Surface Headphones 2:t edustavat tuoteryhmänä kovaa suosiota nauttivia langattomia around the ear -kuppikuulokkeita. Ja sellaisenaan oikein onnistuneet, ainakin noin teknisesti.

Tyylikäs vai jotain muuta?

Ensimmäinen reaktio kuulokkeisiin on se, että ne eivät ole erityisen tyylikkäät. Microsoftin minimalistinen muotokieli tuntuu niissä vahvana, mutta markkinoilla on paljon vetävämmin muotoiltuja malleja.

Niiden katu-uskottavuutta sopii myös joidenkin silmissä epäillä. Teinin reaktio kuulokkeissa olevan logon nähdessään oli ”Windows?! Kuka haluaa Windows-kuulokkeet?”

Jos näiden muotoseikkojen yli pääsee, kyseessä ovat erinomaiset luurit.

Vastamelun ja äänenvoimakkuuden säätäminen on näppärää: muutos tehdään kuulokkeen rengassäädintä kiertämällä.­

Kuulokkeiden käytettävyys on paras, mitä allekirjoittaneella on tullut vastaan. Käyttäjää ei hukuteta kupeissa oleviin säätimiin, vaan kaikki on elegantin yksinkertaista. Parasta on kuppia kiertämällä toteutetut äänenvoimakkuuden säätö (oikea kuuloke) ja neliportainen vastamelutoiminto (vasen kuuloke).

Tauotukset, kappaleissa hyppäämiset ja puheluun vastaamiset hoidetaan monien muiden kuulokkeiden tavoin kuppeja napsauttamalla. Kuulokkeissa on vain kaksi nappia: virta- ja paritustoiminto.

Surface Headphones 2:t painavat 290 grammaa, ovat rakenteeltaan tukevat ja istuvat päähän hyvin. Ne ovat riittävän napakat, mutteivät purista liikaa. Niitä pystyy pitämään päässä koko työpäivän ilman että ne alkavat tuntua epämiellyttäviltä.

Superhyvät käyttää

Asennus on nopea. Samalla kannattaa ottaa käyttöön Surface Audio -sovellus, joka tuo taajuuskorjaimen ja pari opetusvideota. Taajuuskorjain on tosin kevyesti piilotettu, joten se tarvitsee ensin löytää.

Pieni mutta erinomainen yksityiskohta on se, että virta päälle laitettaessa kuulokkeet kertovat puheäänellä akun varauksen tunteina, ei prosentteina. Pieni, mutta mainio oivallus tämäkin.

Surface Audio -sovellus antaa personoida kuulokkeita, päivittää ne ja se sisältää myös taajuuskorjaimen. Asetuksiin päästäkseen on klikattava kuulokkeiden nimen vieressä olevaa ratasikonia.­

Microsoft lupaa kuulokkeille 20 tunnin toistoaikaa vastamelutoiminnon kanssa. Luku on hyvä, muttei markkinoiden paras. Se on varsin lähellä totuutta, jos johonkin suuntaan, niin ehkä hieman yläkanttiin. Toisaalta on todettava sen verran, että ulkokäyttö pakkasella tyhjentää akkua tavallista nopeammin.

Ulkokäytöstä sen verran myös, että useimpien kuppikuulokkeiden tapaan ne eivät ole vedenpitävät. Rankemmassa sateessa juoksumusiikit kannattaa toistaa toisilla laitteilla.

Kuulokkeiden saumaton toiminta eri laitteiden kanssa on toteutettu hyvin. Ne voivat olla bluetooth-yhteydellä kiinni sekä tietokoneessa että puhelimessa ja toistaa tarpeen mukaan ääntä sieltä, mistä on tarve. Ääni tosin pätki hetkittäin, jos kuulokkeet olivat kiinni samaan aikaan kahdessa puhelimessa.

Kuulokkeiden bluetooth-versio on valitettavasti 4.2, eli ei aivan uusi. Uudempi 5-versio mahdollistaisi pidemmän kantaman, paremman akunkeston ja nopeamman tiedonsiirron. Tämä tosin edellyttää sitä, että myös soittopelin olisi tuettava uutta bluetooth-versiota.

Pakkauksessa tulee mikrofonilla varustettu äänikaapeli, latauspiuha ja kova kuljetuskotelo. Kuulokkeet eivät taitu erityisen pieneen kokoon.­

Hyvä äänenlaatu, hyvä ostos

Surface Headphones 2:n äänenlaatu on hyvä. Se ei ole markkinoiden paras, mutta ehdottomasti riittävän hyvä ja vähän päälle. Soundia on helpointa luonnehtia tasapainoiseksi, sillä mikään alue ei yli- tai alikorostu. Myös vastamelutoiminto on kohtuullisen hyvä.

Referenssinä usein käytetty Sonyn WH-1000XM4 tarjoaa aavistuksen verran kirkkaampaa ja ”hifimpää” laatua, mutta maksaa satasen enemmän.

Hinta-laatusuhteeltaan Surfaceja voi siis sanoa mainioiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?