SnowRunnerissa pelaaminen tuntuu työltä: Kuoppaa, mutaa, pettävää lunta - Testit - Ilta-Sanomat

SnowRunnerissa pelaaminen tuntuu työltä: Kuoppaa, mutaa, pettävää lunta

Välillä meno on varsin takkuista, kun tie toisensa perään on rapakunnossa.

Julkaistu: 16.5. 16:00

Taitoajopeli kuvaa SnowRunneria hyvin, sillä peli rankaisee virheistä armottomasti. Siksi kuljetuksen onnistuminen onkin palkitsevaa.

Aluksi, lopetetaanpa se Suomen teistä valittaminen. Jopa ”koko perkeleen tie” on kuin autobahn SnowRunnerin kinttupolkuihin verrattuna.

Se on toki pelin koko ajatus: taitoajopeli SnowRunnerin maailmassa asfaltoituja ja hyväkuntoisia kadunpätkiä on harvassa, kun muuten maailma on täynnä toinen toistaan kamalampia tienkuvotuksia mutavelleineen, kelirikkoineen tai pettävine lumikinoksineen.

Jos on katsonut ohjelmaa Rekkamiehet jäällä, niin SnowRunner on sen videopelivastine.

Toki tuttu se saattaa olla joillekin edeltävän osan, MudRunner (2017), myötä. Edeltänyt Saber Interactiven tekemä ja Focus Home Interactiven julkaisema tekele nousi nopeasti maineeseen maailman vaikeimpana ajopelinä.

Armotonta taitoajoa on sen seuraajakin.

Hyvää

Ajomallinnus

Realistinen äänimaailma ja erilaiset maastot

Armottomuus palkitsee

Huonoa

Ohjeistus heikkoa

Tyhjä maailma

Toisteiset tehtävät

Jumissa auttaa vinssi. Vinssin oikea kiinnittämiskohta auttaa usein, kun tilanne vaikuttaa toivottomalta.

Mistä siis on kyse?

SnowRunner on taitoajopeli. Toisin sanoen siinä ei kaasuteta satoja kilometrejä tunnissa, kolhita toisia autoja tai liu’uteta perää kaupunkien kaduilla.

Ei. Sen sijaan kulkupeleinä on kuorma-autot, rekat ja maasturit, ja madellaan viiletetään tyypillisesti alle 20 kilometriä tunnissa.

Erilaisia autoja on runsaasti, ja ainakin amatöörin silmään niiden ominaisuudet myös eroavat selvästi. Osaa autoista pääsee ajamaan vain Venäjän rajamailla ja osaa Yhdysvalloissa, eli vaihtelua tulee väkisinkin. Lähes kaksikymmentä autoista on lisensoitu, eli ne ovat tuttuja myös oikeasta elämästä.

Vaunuja on myös valtavasti ja kaikkia ei voi vetää kaikilla autoilla. Tehtävänkuva määrää, millainen vaunu tulee valita.

Pelin vaihtuvat vuorokaudenajat tuovat kuljetusammattilaisen tuntua. Vuorokauden lisäksi pelissä vaihtuu myös säätilat.

Kiveen kolahtaminen rikkoo autosta aina jotain – ja se jokin vaikuttaa ajettavuuteen heikentävästi, olipa kyse moottorista tai jousesta. Vaikka autoa onnistuisi olemaan kolhimatta, se jää hyvin todennäköisesti silti jumiin.

Kaasu upottaa autoa ja sen tiilillä täytettyä peräkärryä yhä syvemmälle mutaan ja siinäpä sitten ollaan ja kirotaan, että eikö sen autoveron pitänyt näkyä teiden kunnossa.

Mutta kaikki pitää tehdä itse, kun pelimaailmassa kaikki muut tuntuvat olevan tarpeeksi fiksuja, eivätkä lähde uhmaamaan armottomia väyliä.

Silloin avuksi tulee vinssi, jonka pystyy kiinnittämään puihin ja lyhtypylväisiin, joita onneksi on melkein aina lähistöllä. Vinssi auttaa usein pois, mutta ei ole poikkeuksellista, että seuraavana hetkenä kuravelli imaisee jälleen renkaan ja siinäpä ollaan taas.

Joskus mikään ei auta, ja silloin pelaajalle annetaan mahdollisuus palata takaisin varikolle, jossa auto laitetaan jälleen kuntoon ja polttoainetankit täytetään. Huomattavaa on, ettei perävaunussa kuljetettavia varusteita saa silloin mukaansa. Ne on palattava hakemaan, ja usein jo pelkästään tuo matka on vaarallinen Via Dolorosa.

Tehtäviä riittää siltojen rakentamisesta tavaroiden ja polttoaineen kuljettamiseen, mutta käytännössä tehtävät ovat hyvin samanlaisia. Maastot onneksi luovat tehtäviin tarvittavaa vaihtelua edes vähän.

Lasti kaatui, ja rekkamieheltä saattoi päästä kirosana.

Yksinpelin lisäksi peli tarjoaa mahdollisuuden co-op-tilaan, eli teitä pääsee uhmaamaan kaverinsa kanssa netin välityksellä. Pelitila tuo vaihtelua muutoin melko arvattavia polkuja kulkevaan pelillisyyteen.

Mutaan tai hankeen juuttuminen on kuin pulmapeli itsessään myös yksinpelissä, mutta kaksin vaikeuksista selviäminen on paljon hauskempaa. Kun toinen jää jumiin toinen pystyy auttamaan esimerkiksi hinaamalla. Toisinaan – tai usein – se on helpommin sanottu kuin tehty. Kun maa muotoutuu renkaiden alla ja kanssa-ajaja on onnistunut jumittumaan mitä mielikuvituksellisempaan paikkaan, voi pian olla itsekin pulassa.

Lopputiivistyksenä voinee sanoa, että SnowRunnerin tavoittelema pelaajakunta on pieni, mutta niihin peli iskee täysillä.

Vauhtiajoon tottuneelle pelaajalle yksinkertaiset tehtävät ja loputtomat, mutta realistiset jumittumiset voivat olla liikaa. Ihmiselle, jolle rekkasimulaattorit ovat lähellä sydäntä tai jotka haluavat vieläkin enemmän haastetta, peli sopii sen sijaan kuin nakutettu.

Uusia autoja saa pelissä rahalla, jota puolestaan tienaa uhmaamalla kinttupolkuja.

Julkaisija: Focus Home Interactive, 2020

Saatavilla: Playstation 4 (testattu), Xbox One, PC

Ikäraja: (PEGI) 3

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?