Testi: E-sim-liittymä vapauttaa Applen älykelloa puhelimesta – mutta ei kokonaan

Julkaistu:

Älykello
E-sim-liittymän avulla Apple Watchia voi käyttää ilman puhelintakin, mutta erilliset sovellukset voisivat toimia paremminkin yhteen.
Ensimmäisellä kerralla puhelimen jättäminen kotiin hieman epäilytti. Voiko testattavana olevaan Apple Watchiin ja Telian e-sim-liittymään sittenkään luottaa? Toisissa asioissa kyllä, toisissa ei, selvisi reilun kuukauden koekäytön aikana.

E-sim on puhelinliittymä, jossa perinteinen sim-kortti on toteutettu ohjelmiston avulla. Sim-korttipaikkaa siis ei tarvita, minkä ansiosta entistä pienemmät laitteet on mahdollista varustaa yhteydellä mobiiliverkkoon. Ensimmäisiä käyttökohteita ovat olleet esimerkiksi Applen ja Samsungin älykellot.

E-simiä tai ei, moni toiminto on varmasti tuttu jo aiemmin Apple Watchia käyttäneelle. Esimerkiksi tekstiviesteihin pystyy vastaamaan sanelemalla tai valmiina olevilla vastausvaihtoehdoilla, joita voi muokata puhelinsovelluksella. Kellolla voi vastata puheluihin ja aloittaa niitä sisäänrakennetun mikrofonin ja yllättävän kuuluvan kaiuttimen tai bluetooth-kuulokkeiden kautta. Erona aiempaan on, että e-sim-liittymällä varustetun kellon ei tarvitse olla bluetooth-yhteyden päässä puhelimesta.

E-sim-yhteyttä käyttävän Apple Watchin akku kestää tavallisessa käytössä noin pari päivää. Lataus lähes tyhjästä täyteen vie ehkä noin tunnin.

Eroon puhelimesta

Pieni värinä ranteessa ilmoittaa tulevasta puhelusta sekä viesteistä ja muista ilmoituksista. Värinän huomaa tarpeeksi hyvin kiireisessäkin paikassa, eikä testiaikana viestejä jää juuri huomaamatta. Pulma tietenkin on, ettei kellolla kehtaa vastata puheluihin tai soittaa julkisilla paikoilla, sillä myös toisen osapuolen puhe kuuluu kellon yllättävän kovaäänisestä kaiuttimesta ympäristöön.

Puhelut onnistuvat myös kelloon liitettyjen langattomien kuulokkeiden kautta, mutta niitähän ei puhelun yllättäen tullessa välttämättä ole valmiina käsillä.

Viesteihin vastaaminen rannekellolla oli näppärää, varsinkin jos tyytyy ”Ok”, ”Selvä”, ”Palaan kohta” tai ”Hei!” -tyyppisiin kellosovelluksen pikavalinnasta löytyviin vastauksiin. Viestejä voi myös sanella suomeksi, paitsi jos ympärillä on melua eikä kainostele, jos ympärillä on muuta kuuntelevaa yleisöä.

Viesteihin pystyy tosin lisäämään valmiita vastausvaihtoehtoja, mutta vain puhelimen Watch-sovelluksen avulla, ja vain tekstiviesteihin. Kello on siis e-sim-liittymästä huolimatta monella tapaa riippuvainen puhelimesta.

E-sim-liittymästä on kuitenkin selviä etujakin, ja monet Apple Watch -sovellukset toimivat itsenäisesti ilman puhelinta.

Esimerkiksi hölkällä tai kuntoillessa ei erillistä puhelinta tarvitse lainkaan. Kellossa toimii Applen omien kuntomittareiden lisäksi muun muassa Sports Tracker -sovellus, joka käyttää kellon sykemittaria ja gps-sijaintia.

Kellon muistiin voi tallentaa tahtia kirittämään esimerkiksi suosikkisoittolistansa musiikkitiedostot, joita voi kuunnella kelloon yhdistetyillä langattomilla kuulokkeilla.

Pääkaupunkiseudulla julkisen liikenteen reittivalinnoissa opastava ReittiGPS-sovellus toimii kellossa, kunhan on ensin puhelimella tallentanut matkan päämäärän suosikkilistaan.

Kellon mikrofonia käyttävällä Shazam-sovelluksella voi tallentaa esimerkiksi radiossa tai kaupassa soivaa kappaletta, ja sovellus hakee tiedot kappaleen nimestä ja esittäjästä e-sim-mobiiliyhteydellä ilman puhelinta.

Kannustusta liian varhain

Testin aikana tulee mieleen muutama parannusehdotus, jotka liittyvät varsinkin sovellusten yhteistoimintaan. Miksi esimerkiksi ReittiGPS-sovellukselle ei voi vain sanoa matkakohteen nimeä, kun kerran kellolle voi sanella viestejäkin?

Kellon avulla voi seurata omaa unenlaatuaan useiden erillisten sovellusten avulla. Jos kello kerran tietää minun nukkuvan, niin minkä takia se käskee minut seisomaan loma-aamuna ennen kahdeksaa? Applen liikkumiseen kannustavat muistutukset oli pakko ottaa pois päältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt