Testi: Sonyn lasikaiuttimessa on klassikon aineksia

Julkaistu:

Testi
Sonyn modernisoitu öljylyhty loistaa muotoilulla ja äänenlaadulla, mutta ei kaikilla musiikkityyleillä.
Sonyn LSPX-S2 on bluetooth-kaiuttimen ja tunnelmavalaisimen yhdistelmä, ja itse asiassa uusi versio jo viime vuonna esitellystä laitteesta. Uutta on varsinkin muotoilu sekä hieman alempi hinta.

Tämänvuotinen malli näyttää entistä enemmän vanhalta öljylyhdyltä. Tukevan perustan päällä on korkea lasiputki, jonka sisällä on pieni led-tuikku. Laitteesta löytyy normaalin valovoimakkuuden säädön lisäksi myös kynttilätila, jossa valo lepattaa kynttilän tavoin.

Nokkelinta on, että muoto on lähes kokonaan perusteltavissa myös äänentoiston kannalta. Pohjasta löytyy bassokaiutin, ja kantaosassa on myös 35 mm keskitiekaiutin. Lasiputkikaan ei ole pelkkä koriste, vaan orgaanisesta lasista tehty diskanttikaiutin, joka säteilee ääntä kaikkiin suuntiin.

Lasista yli kilon painoista laitetta ei kanneta kätevästi mukana. Ympäri säteilevän äänen sekä muotoilunsa ansiosta laite sopii esimerkiksi luomaan tunnelmaa illallispöydän keskelle.

Laitteen pohjasta löytyy muun muassa käynnistysnäppäin sekä painikkeet valon ja äänenvoimakkuuden säätämiseen.

Pääasiassa laitteen asetukset ja ohjailu hoituvat kuitenkin puhelimeen asennettavalla Sonyn Music Center -sovelluksella. Kaiuttimen voi yhdistää esimerkiksi puhelimeen bluetoothin lisäksi kaapelilla. Lisäksi laitteesta löytyy wifi-yhteys, jonka kautta se voi toistaa musiikkia suoraan Spotify-palvelusta, jolloin äänenlaatu on parempi kuin bluetooth-yhteydellä puhelimesta.

Musiikkinautintoa voi lisätä hankkimalla rinnalle vielä toinenkin Sonyn lasikaiutin, sillä ne voi liittää sovelluksen avulla stereokaiutinpariksi. Tätä ominaisuutta ei kuitenkaan ollut mahdollista tällä kertaa testata.

Kappaleiden toistoa ohjataan tavalliseen tapaan puhelimesta Spotify-sovelluksella. Kaiuttimella voi myös tehdä oman Spotify-suosikkisoittolistan, jota laite alkaa toistaa yhden napin painalluksella. Toki Sonyn laite toimii muuten kuten normaali bluetooth-kaiutin, eli toistaa mitä tahansa mitä puhelimesta sille lähettää.

Sonyn lasikaiuttimen käyttö on melko näppärää. Tosin valon säätimet ovat Music Center -sovelluksessa melko syvällä, mutta valon kirkkautta tuskin tarvitsee kovin usein säätää. Laite on joka tapauksessa kirkkaimmillaankin tunnelmavalaisin, miksikään lukulampuksi siitä ei ole.

Ei suositella kaikille

Sony tuntuu miettineen tarkkaan kohderyhmänsä, sillä niin hyvin laitteen ulkoasu tuntuu sopivan yhteen sen äänenlaadun kanssa. Vaikka kaiutin tuntuu sinänsä toistavan musiikkia tasapainoisesti, niin rockin tai popin kuuntelu ei juuri tempaa mukaansa. Bassotaajuudet kyllä toistuvat, mutta potkua puuttuu.

Sen sijaan koko laite tuntuu olevan kuin tehty jazzin tai akustisten soittimien kuunteluun – mahdollisesti iltahämärässä ja viinilasillisen kanssa. Esimerkiksi Nerina Pallotin esittämä English-kappale kuulosti laitteella pysäyttävän upealta.

Äänenlaatu on joka tapauksessa bluetooth-kaiuttimeksi hyvä, eikä erikoistumisessakaan ole mitään vikaa. Esimerkiksi Marshall-kaiuttimet ovat ulkonäköään myöten suunnattu ränttätäntän kuunteluun. Kuulokemarkkinatkin ovat eriytyneet käyttötarkoituksen ja jonkun verran myös musiikkityylien mukaan. Bassoa korostavat kuulokkeet voivat sopia hyvin edm:n luukuttamiseen, mutta vähän heikommin klassiseen.

Tyylikkään muotoilunsa ansiosta Sonyn lasikaiuttimella on mahdollisuuksia nousta jopa jonkinlaiseksi klassikoksi. Mutta vaikka laite sopisikin omaan musiikkimakuun ja sisustukseen, niin 600 euron hinta saattaa kuitenkin hillitä monen ostohaluja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt