Testit

Testissä OnePlus 6T: Suosikkipuhelin esittelee ihan uuden ominaisuuden – mutta ottaa samalla taka-askelia

Julkaistu:

Testi
OnePlus on joutunut tekemään uusia ominaisuuksia esitellessään kompromisseja 6T-mallissaan.
Kiinalainen OnePlus on siirtynyt julkaisutahtiin, jossa valmistaja pullauttaa ulos kaksi puhelinta vuodessa. Nyt nähdään OnePlus 6T, joka tekee saman kuin edellisetkin T-mallit ovat tehneet – esittelee jonkin teknisen uudistuksen, jonka myötä valmistaja katsoo uuden julkaisun olevan paikallaan. Tällä kertaa se on näyttöön upotettu sormenjälkilukija sekä liuta pikkuparannuksia.

Koska OnePlus 6T on muuten pitkälti sama, loppuun asti hiottu älypuhelin kuin kuutosmallikin, kuitattakoon nopeasti perusominaisuuksien olevan kunnossa.


6T:ssä on sama suorituskykyinen Snapdragon 845 -suoritin kuin edeltäjässään. Samoin 16 megapikselin kamera on laitteistoltaan muuttumaton, vaikka ohjelmistoa onkin trimmailtu. Tarjolla on myös vedenkestävyyttä (ilman virallisia sertifikaatteja) ja pikalatausta (Dash Charge -nimi on tavaramerkkisyistä kadonnut, mutta tekniikka on samaa ja valmistajan vanhojen laturien kanssa yhteensopivaa). Myös OnePlusin oma äänitilakytkin on paikallaan.

Lue lisää: Testissä kevään kuumin puhelin – tällainen on OnePlus 6

Uudet ominaisuudet eivät aina ole näppärämpiä

Mutta sitten ne erot. Näyttöön integroidun sormenjälkilukijan käyttö ei ole rakkautta ensi painalluksella. Käyttöönotto vie pidempään kuin erillisellä lukijalla ja ominaisuutta käytettäessä puhelimen avaaminen vaatii kaksi toimenpidettä: ensin näyttö on aktivoitava ja sitten annettava sormenjälki.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näytössä olevan lukijan tarkkuus vaikuttaa myös ensi alkuun heikommalta kuin erillisellä lukijalla. Tämä tosin korjautuu käytön myötä, kun puhelin oppii tuntemaan paremmin käyttäjänsä ja lukuvirheiden määrä vähenee.


Kannattaa huomioida, että muutoksen myötä lukija siirtyy puhelimen takaa eteen. Takapuolilukijafanien kannattaa siis miettiä kahdesti päivittämistä.

Toinen näkyvä muutos on näyttöloven kapeneminen hyvin pieneksi. Muutos on positiivinen, mutta samalla ilmoitusledi on saanut lähteä. Puhelin ei siis ilmoita enää saapuneista viesteistä värikoodeilla. Vanhaan malliin loven saa häivytettyä mustalla palkilla, joka pienentää näkyvän näytön kokoa.

Ei enää kuulokeliitäntää

Eliminaatiolistalle on joutunut lopulta myös perinteinen 3,5 millin kuulokeliitäntä. Yhtiön mukaan (3300:sta milliampeeritunnista 3700:aan) kasvanut akku ja sormenjälkilukija söivät tämän tilan ja samalla kasvattivat hieman puhelimen paksuutta edellismalliin verrattuna. Myyntipakkauksessa tulee kuitenkin mukana sovitin usb-c:stä ääniplugiin.


Tämän lisäksi OnePlus toi myyntiin parin kympin hintaiset usb-c-porttiin kytkeytyvät Bullets-kuulokkeet, ja ne eivät ole hintaansa nähden yhtään pöllömmät. Etenkin kun muistaa, että valmistajan langattomat Bulletsit maksavat noin 70 euroa.

Puhelimessa on edelleen tarjolla mahdollisuus OnePlusin omaan eleohjaukseen (O kameralle, V taskulampulle, kolmen sormen pyyhkäisy kuvakaappaukselle jne.) Lisäksi tarjolla on Android 9:ssä tullut mahdollisuus korvata ruudun alareunan navigointinäppäimet eleillä. Tämä vaatii hieman harjoittelua ja tuottaa hauskoja hetkiä, jos puhelinta lainaa eleitä tuntemattomalle kaverille.

On se silti hyvä puhelin

OnePlus 6T on julkaisu, jota kaikki puhelinvalmistajat eivät olisi välttämättä tehneet. Kiinalaisfirma on saanut taakseen kuitenkin niin innokkaan, uudet ominaisuudet edellä puhelimia käyttävän asiakasjoukon, että ostos lienee monille näistä perusteltu.

Uusien ominaisuuksien myötä käytettävyyden kannalta on joissakin asioissa otettu pieniä taka-askelia. Useimpien OnePlus 6:n ja vitosmallien ”tavallisten” omistajien ei kannata hötkyillä. Parannukset eivät ole sellaisia, että pakottaisivat puhelinkauppaan.


Ilmaiseksi uudistus ei myöskään tule. Viime julkaisukierroksella puhelimien hinta ei noussut. OnePlus 6T kuitenkin maksaa mallista riippuen 10–30 euroa enemmän kuin vastaava OnePlus 6. Tosin kevyimmässäkin mallissa on nyt 128 gigatavua tallennustilaa.

Vanhentunutta puhelinta vaihtavalla OnePlus 6T on kuitenkin ominaisuuksiensa ja hinnan suhteeltaan yksi parhaista vaihtoehdoista.

Juttua muokattu klo 18.17: Lisätty tietoa tallennustilasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt