Testit

K-18-peliarvostelu: Kauhuroolipeli Vampyr on kurkunrouskuttelua aikuiseen makuun

Julkaistu:

Kaikki vampyyrit eivät ole sädehtiviä ensirakastajia. On myös rujoja ihmiskohtaloita saastaisista satamakaupungeista.
Testattu: PS4, saatavilla Windows, Xbox One

1910-luvun loppupuolen Lontoo oli kaikkea muuta kuin romanttinen paikka: massatyöttömyys, valtavat luokkaerot, ensimmäisen maailmansodan rasitus ja kaikkialla riehuva espanjantauti tekivät suurkaupungista katkuisen, maanpäällisen helvetin.

Ikään kuin kurjuus ei olisi maksimaalinen, heittää hittipelistään Life is Strange tunnettu Dontnod Entertainment kaduille pahaa-aavistamattomia ihmisiä metsästävät vampyyrit.


Rintamalta palaneen arvostetun tohtori Jonathan Reidin elämä saa kalvakkaan käänteen kun vampyyri puree häntä. Maailmankuulu verensiirtospesialisti herää ruumiskasassa valtavaan janoon. Ensimmäistä iskua seuraa kauhunsekainen pakeneminen synkkiin satamakortteleihin. Samalla opetellaan pelisäännöt ja selviää, että kyse on kevyestä roolipelistä ja sujuva taistelussa pärjääminen edellyttää tasojen nousemista ja tasoja noustaan imemällä verta.

Veristen alkumerien jälkeen Jonathan löytää uusia ystäviä ja vihollisia, sekä pääsee harjoittamaan lääkärintointaan rähjäisessä sairaalassa. Tässä piilee pelin kiehtovin piirre: vampyyrin ja kuolevaisten keskinäinen vuorovaikutus.


Vampyrissä jokaisella hahmolla on oma ”verikartta”, josta selviää tämän veren laatu. Veren laatu paranee, kun pelaaja on tekemisissä kyseisen hahmon kanssa, ratkaisee hänen ongelmiaan tai paljastaa tämän salaisuuksia. Kiehtovaksi asetelman tekee se, että pelaaja voi milloin vain purra kyseistä hahmoa: riistää hänen henkensä ja kerätä näin huomattavan määrän kokemuspisteitä. Peli siis kannustaa tekemään hirveyksiä hahmoille, joihin on ensin solminut likeiset välit.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitä useammasta hahmosta tekee veriaterian, sitä synkemmäksi ja vaarallisemmaksi peli muuttuu. Vastaavasti pelaaja voi päättää olla purematta ystäviään lainkaan ja keskittyä satunnaisiin vihollisiin ja kaduilla vipeltäviin rottiin. Ylevän käytöksen valinnut vampyyri on rutosti heikompi kuin ilkimys – ja peli on tällöin vaikeampi. Tämä juonirakenne tekee pelistä tarinankerronnallisesti poikkeuksellisen kiinnostavan.


Pelin mekaniikka ei nouse juonen kanssa samoihin korkeuksiin. Dark Soulsia ja Assassin’s Creediä etäisesti muistuttava taistelumekanismi perustuu vastustajan kiertämiseen ja tämän altistamiseen puraisuille.


Pienen harjoittelun jälkeen taistelussa alkaa pärjätä, mutta etenkin moni pomovihollinen vaikuttaa ainakin matalammilla tasoilla turruttavan kestävältä. Useimmista taisteluista on kuitenkin mahdollista luikerrella karkuun.

Kaiken kaikkiaan Vampyrin kaltaista moraalin harmaalle alueelle menevää, ristiriitaista tarinaa ei välttämättä tapaa edes vuosittain.


Määrätyn ikärajan lisäksi myös tarinan ilmapiiri on selvästi suunnattu aikuiseen makuun. Reidin tarinasta on sankaritarina kaukana: vampirismi on sairausluonteinen, kiduttava kokemus.

Vampyria on helppo suositella kauhun lisäksi haastavajuonisista seikkailuista nauttiville pelaajille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt