Testit

Testissä kevään kuumin puhelin – tällainen on OnePlus 6

Julkaistu:

Testi
OnePlus 6 tuli kauppoihin tällä viikolla Ilta-Sanomat Digitoday testasi uutuuden.
OnePlusia ei voi pitää aivan uutena tulokkaana, sillä sen nimissä on myyty Android-puhelimia jo vuodesta 2012. Siinä ajassa se on noussut hype-tuotteesta vakiintuneeksi puhelinmerkiksi. Somekohinan ja onnistuneen sissimarkkinoinnin ei kannata kuitenkaan antaa hämätä. Kyseessä ei ole Samsungin tai Huawein kaltainen jätti.

OnePlus marssitti tällä viikolla kauppoihin uuden laitteensa, OnePlus 6:n. Julkistus jatkaa yhtiön linjaa, jossa otetaan edellinen puhelinmalli ja viritellään sitä vähän paremmaksi kuin edellinen.

Ulkoisesti OnePlus tekee näkyvän pesäeron edeltäjäänsä 5T:hen. Laitteen metallipinnoitus on muuttunut lasiseksi, mikä tekee siitä liukkaan. Lasipinnoite lienee myös pääsyy siihen, miksi langatonta latausta ei ole.


Samalla näytön pinta-ala on kasvanut peittämään melkein koko puhelimen etuosan. Tähän kuuluu se, että OnePlus on hypännyt Applen aloittamaan näyttölovikelkkaan. Näyttö on venytetty kameran ja kaiuttimen muodostaman loven molemmille puolille, minkä myötä kuvasuhteeksi muodostuu 19:9.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Designissa on yksi selkeä epäonnistuminen. Puhelimen takapuolella oleva sormenjälkilukija on kutistettu liian pieneksi, ja siihen on vaikea osua. Tämä on selkeä taka-askel edellisiin malleihin verrattuna.

Desiginissa on tehty tätä nykyä valtavirrasta poikkeava päätös säilyttää kuulokeliitäntä. Allekirjoittanut arvostaa päätöstä, kaikki eivät välttämättä niinkään. OnePlus ei toimita puhelimen mukana minkäänlaisia kuulokkeita, mutta sen sijaan se lanseerasi puhelimen yhteydessä erikseen ostettavat langattomat kuulokkeet – jotka eivät siis hyödynnä kuulokeliitäntää (!).

Puhelimesta on tehty aiempaa vedenkestävämpi, mutta sillä ei ole virallista IP-luokitusta. Valmistajan mukaan se on ”roiskekestävä”, mutta käyttöehdoissa OnePlus ei ota mitään vastuuta veden kanssa läträämisestä eikä muutenkaan lupaa mitään. Pieni kiva lisä kuitenkin.


Itse käyttötuntuma on miellyttävä. Puhelimen kanssa kannattaa käyttää suojakuorta, joskin jotkut valmistajan omat mallit tekevät näppäinten painamisesta hieman hankalaa. Laadukas ruutu vastailee nopeasti ohjaukseen. Toinen kaiutin äänen toistamiseen olisi tosin kiva.

Tehokas puhelin, latausta tarvitaan

OnePlusin suurimpia myyntinyrkkejä on teho. Laitteessa on markkinoiden tehokkaimpiin kuuluva Snapdragon 845 -suoritin ja mallista riippuen 6 tai 8 gigatavua työmuistia. Tallennustilaa on mallikohtaisesti 64, 128 tai 256 gigaa. Suorituskyky ei loppunut testikäytössä kesken missään vaiheessa.

Tehon kolikon toinen puoli on yleensä akkukesto. Laite on varustettu järeällä akulla, mutta videoiden katselulla ja pelaamisella senkin saa imettyä helposti tyhjiin päivän aikana. Normaalikäytössä laite kestää helposti läpi päivän ja pitkälle toiseen. Akkusyöpön käyttäjän kannattaa kantaa OnePlusin omaa pikalaturia mukanaan, sillä muiden valmistajien pikalatureilla saa vain normaalit lataustehot.

Kamera oli pitkään OnePlusien heikko lenkki, mutta valmistaja sai asian kuntoon 5-mallissa. OnePlus 6 on varustettu 16 ja 20 megapikselin linssin pääkameralla, jonka kennoa mainostetaan kasvatetun viidenneksellä.

Suurin juttu on kuitenkin optinen kuvanvakaus, josta on oikeasti iloa. Kamera tarjoaa myös 4K-kuvaa 60 ruudun sekuntinopeudella. Tarjolla on myös 480 fps super slow motion -kuvaustila. Hidastustehoste kieltämättä toimii, mutta kuvanlaatu on merkittävästi heikompi kuin tavallisessa videokuvauksessa ja valovoimaa on vähemmän.


OnePlusilla on tehty tärkeä oivallus puutteesta, joita Android-puhelimissa ei ole juurikaan nähty: niitä ei ole varustettu videoeditorilla. Ikävä kyllä toteutus on jäänyt puolitiehen.

Valmistaja on upottanut omaan kamerasovellukseensa pienen sellaisen, mutta se on toiminnallisuudeltaan kovin rajallinen. Sillä onnistuu videon trimmaaminen lyhyemmäksi, muutaman filtterin käyttö sekä muutaman valmiin ääniklipin lisääminen taustalle. Siinäpä se. Tämän lisäarvo vaikkapa Google Kuviin on hyvin pieni.

Hyvä puhelin, mutta pari avointa asiaa

Pari muuta mainitsemisen arvoista juttua ovat hyvin toimiva lukituksen poisto kasvoilla (mieti silti kahdesti, haluatko käyttää – puhelin saattaa aueta noloissa tilanteissa) sekä se, että molemmat sim-korttipaikat tukevat 4g-yhteyttä.

OnePlus 6:n suurin kysymysmerkki on sen päivitystuki. Valmistaja ei ole sitoutunut kuukausittaisiin tietoturvapäivityksiin, eikä se myöskään ole kertonut, kuinka pitkään se aikoo puhelinta ohjelmallisesti tukea. Koska OnePlus kompasteli ahkerasti taannoin tietoturvansa kanssa, tämä voi olla vaikea paikka etenkin monelle yrityskäyttöä miettivälle.

Entäpä tuomio? Lyhyt versio: OnePlus 6 on hyvä puhelin. Se antaa erinomaisen vastineen rahoille, lähinnä edullisemmille 520 ja 570 euron malleille. 620 euroa 256 gigan mallista on jo suhteellisen paljon.

Samalla kannattaa huomioida se, että OnePlusin aiemmin hallussaan pitämään 400 euron hintaluokkaan on tullut tilaa. Sieltä löytyy muun muassa erinomaista hinta-laatusuhdetta tarjoava Nokia 7 Plus. Toki OnePlus 6 tekee samaa – kalliimmassa kategoriassa vaan.

OnePlus 6, tekniset tiedot
KäyttöjärjestelmäAndroid 8.1 (Oreo), OxygenOS 5.1.5
SuoritinSnapdragon 845 (4x2,8 GHz & 4x1,7 GHz)
Keskusmuisti6/8 Gt
Massamuisti64/128/256 Gt
Näyttö6,28", 2280 x 1080 amoled, 402 ppi
Pääkamera16 MP (f/1,7) + 20 MP (f/1.7), optinen kuvanvakaus, led-kaksoissalama
Kakkoskamera16 MP (f/2,0)
Koko155,7 x 75,4 x 7,8 mm
Paino177 g
Akku3300 mAh, kiinteä
Sim2 x nano-sim
Muistikorttipaikkaei
Sormenjälkilukijaon

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt