Toimittaja kantoi valvontakamerat kotiin – näin toimii Googlen Nest-älykoti

Julkaistu:

Testi
Nest alkoi tarjota turvakameroitaan ja palovaroitintaan alkusyksystä myös Suomessa ja suomeksi. Vahvasti verkkoon nojaava ratkaisu ei aivan pidä kaikkia lupauksiaan.
Nykyään Googlen omistama Nest ryhtyi alkusyksystä myymään kodin älylaitteitaan myös Suomessa. Nestin laitevalikoimaan kuuluu nykyään turvakameroita sisä- ja ulkokäyttöön sekä palovaroitin. Sen sijaan yhtiön ensimmäinen tuote, älykäs termostaatti ei tullut Suomen markkinoille.

Testattavanani oli Nest Cam Indoor- sekä Nest Cam IQ -sisäkamerat ja Nest Protect -palovaroitin. Nest Cam IQ on niin sanottu ”älykamera”, sillä laitteeseen on liitetty tuttujen kasvojen tunnistus. Lisäksi siinä on kaksikosta tarkempi kamera.

Laitteiden kytkeminen on melko helppoa. Laitteiden pohjassa on Qr-koodi, jota kuvataan ilmaisella Nest-puhelinsovelluksella puhelimen kameralla. Tämän jälkeen laite ilmestyy puhelinsovellukseen ja liitetään omaan wifi-verkkoon. Hieman ärsyttävää on, ettei sovellus muista wifi-verkon tunnusta ja salasanaa, vaan ne on jokaisen laitteen kohdalla naputeltava uudestaan.

Perustoimintoihin kuuluvat puhelimeen saapuvat hälytykset liikkeestä kameran näköpiirissä. Jos liittyy maksulliseen Nest Aware -palveluun, laitteen voi koettaa opettaa tunnistamaan tutut henkilöt, joita nähdessään laite ei hälytä.

Kamerat voivat liittää sähköpostiin lyhyen videoleikkeen havaitsemastaan liikkeestä. Pidempiaikaisia tallennuksia Nest ei kuitenkaan tarjoa ilmaiseksi. Liittymällä maksulliseen Nest Aware -palveluun voi tallentaa videota viimeisen kymmenen päivän ajalta Nestin pilvipalveluun.

Ratkaisun hyvä puoli on, että video pysyy tallessa, vaikka koti tuhoutuisi tulipalossa. Huono puoli on toistuva kuukausimaksu sen sijaan, että video olisi tallennettu vaikka omalle tietokoneelle tai irrotettavalle kiintolevylle.

Molemmat kamerat kuvasivat kohtalaisen hyvin myös hämärässä.

Kameroissa on sisäänrakennetut mikrofonit ja kaiuttimet. Kaiuttimien ääni on laitteiden kokoon nähden yllättävänkin kuuluva, ja voi kuvitella, että sillä saa murtovarkaan (tai perheenjäsenen) säikäytettyä tarpeen tullen.

Nestin laitteet voi liittää toimimaan useiden muiden kodin nettiin kytkettyjen laitteiden, muun muassa Philips Hue -lamppujen kanssa. Näin ainakin teoriassa. Kokeilin asetusta, jossa Nest-kameroita käytettiin liiketutkan tapaan, eli Hue-lamppujen piti sammua, kun Nestin kamerat eivät havainneet huoneessa vähään aikaan liikettä.

Valot eivät kuitenkaan automaattisesti sammuneet. Nest-kameran ainoa hyöty valojen sammuttamisessa jäi siihen, että pystyin bussissa istuessani katsomaan puhelimella reaaliaikaista videokuvaa kodistani ja siellä palavasta lampusta. Tämän jälkeen etäsammutin valaisimen puhelimen Hue-sovelluksella. Ratkaisu ei varsinaisesti uhkaa perinteisen valokatkaisimen asemaa toimivana käyttöliittymänä.

Nest-palovaroittimelle ei onneksi tullut varsinaista käyttöä, mutta laite on saanut normaalit viranomaishyväksynnät. Hälytysääntä pystyi asetuksien avulla testaamaan: Myös Nest Protectin äänenlaatu on yllättävän hyvä, ja naisäänen lukema varoitus kuuluu selvästi.

Myös palovaroittimesta löytyy liiketunnistin. Pimeän tullen palovaroittimen keskellä oleva rengas alkaa hehkua himmeän vihreänä, jos laite havaitsee huoneessa liikettä. Valorengas saattaa hämärässä opastaa esimerkiksi poistumistien suuntaan, jos varoitin on asennettu oven lähelle.

Kaikkiaan Nest-laitteet ovat rakenteeltaan jämäkän laadukkaita, ja kuvan- ja äänenlaatu on erinomainen. Myös puhelinsovellus toimii hyvin. Yhdistäminen muihin kodin älylaitteisiin ei kuitenkaan vakuuttanut. Ikävä puoli on myös se, että useat älytoiminnot kuuluvat kuukausimaksulliseen palveluun.

Jatkuvaa tallennustakin voisi pitää perustoimintona, mutta Nestillä sekin on maksullista. Tyylikäs ratkaisu olisi edes antaa käyttäjälle mahdollisuus valita, missä haluaa tallennuksensa säilyttää, joko omalla koneella tai valitsemassaan verkkopalvelussa, tai Nestin omassa pilvessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt