Tämä ominaisuus on puuttunut Googlen Androidista pitkään – muutos tulossa

Tiedostojen siirtäminen omalta laitteelta toiselle helpottuu merkittävästi.

Nykyisellään tiedostojen jakaminen onnistuu lähellä oleville muiden ihmisten laitteille.

24.1. 21:54

Omien tiedostojen siirtäminen omasta laitteesta toiseen ei ole aina ihan niin näppärää kuin pitäisi. Jo vuosikymmeniä käytössä ollut tapa on lähettää tiedosto itselle sähköpostitse.

Modernimpaa on käyttää pilvipalvelua tiedostojen jakamiseen. Kun tiedoston laittaa esimerkiksi OneDriveen, Google Driveen tai Dropboxiin, sinne on pääsy kaikilta omilta laitteilta.

Tämäkään ei ole niin näppärää kuin se voisi olla. Googlen käyttöjärjestelmiin kehitetään parhaillaan Lähijakaminen (Nearby share) -toiminnon laajennusta, jolla tiedostoja voisi jakaa langattomasti ja saumattomasti myös itselle, kertoo Chromestory-blogi. Uusi toiminto on nimeltään Self share, eli jakaminen itselle.

Ominaisuus koskisi tiettävästi Googlen Android- ja Chrome OS -käyttöjärjestelmiä.

Tiedostojen jakaminen itselle onnistuu lähijakamisella jo nykyisellään, mutta se ei ole täysin saumatonta. Prosessissa tarvitaan pin-koodia.

Tiedostot siirretään lähijakamisessa yleensä bluetooth- tai wifi-yhteydellä. Nykyisellään Android-laitteiden lähijakaminen mahdollistaa tiedostojen siirtämisen lähellä oleville laitteille. Nykyiseen lähijakamisvaihtoehtoon tulisi uusi vaihtoehto, jakaminen itselle.

Ominaisuus on parhaillaan testivaiheessa, eikä se näy vielä tavallisille käyttäjille. Sen toteutumisen ajankohdasta ei ole tietoa, koska uusien ominaisuuksien polku lopullisiin käyttöjärjestelmiin on pitkähkö.

Kehitteillä oleva ominaisuus muistuttaisi paljon Applen AirDropia. Myös Samsungilla on oma Quick Share -jakamistekniikkansa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?