Applen kuvausautoja voi nähdä pääkaupunkiseudulla loppukesästä ja alkusyksystä - Mobiili - Ilta-Sanomat

Harvinainen vieras: Voit bongata tällaisen auton Etelä-Suomessa kesällä

Apple kuvaa ympäristöä pääkaupunkiseudulla loppukesästä.

Applen kuvausauto kuvattiin New Yorkin Brooklynissa huhtikuussa.

1.7. 8:35 | Päivitetty 1.7. 9:59

Teknologiajätti Apple kuvaa karttanäkymiä Suomessa alkaen tänään. Kesällä Suomessa on mahdollista nähdä Applen kuvausautoja.

Kuvia käytetään Applen karttojen parantamiseen sekä karttojen Katso ympärille (Look around) -toiminnossa. Tämä vastaa Googlen karttojen katunäkymää (Street view).

Apple kertoo verkkosivuillaan kuvaavansa Uudellamaalla, tarkemmin sanottuna Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Apple sanoo keräävänsä tietoja aika ajoin myös uudelleen. Yhtiö ei ole kertonut kuvausautojen määrää.

Apple kertoo kartta-autojensa ajaneen maailmanlaajuisesti noin 6,5 miljoonaa kilometriä. Kävelykeskustojen kaltaisissa paikoissa, jonne autoilla ei pääse, yhtiö toteuttaa kuvaukset kannettavilla selkäreppujärjestelmillä. Applen mukaan joissakin autojen ulottumattomissa olevissa paikoissa kartoitukseen käytetään iPadeja, iPhoneja ”tai muita laitteita”.

Yhtiö vakuuttaa, että kuvissa suojellaan ihmisten yksityisyyttä. Kasvot ja autojen rekisterikilvet sumennetaan tunnistamattomiksi. Google toimii samoin, mutta kaikissa tapauksissa sumennus ei ole toiminut niin kuin piti.

Aiemmin Suomessa on nähty Googlen ja Nokialta saksalaiselle autovalmistajien yhteenliittymälle siirtyneen Heren kuvausautoja.

Apple luopui Googlen kartoista puhelimissaan vuonna 2012 ja korvasi sen omalla karttaohjelmistollaan, joka osoittautui julkaisuvaiheessa varsin keskeneräiseksi. Applen karttavirheistä tuli suosittu nettivitsien aihe. Sittemmin Apple on ottanut kilpailijoiden etumatkaa kiinni.

Lue lisää: Apple Maps ohjasi autoilijat kiitoradalle

Lue lisää: Apple-pomo Cook pyytää karttoja anteeksi

Lue lisää: Ei enää vaarallinen vitsinaihe: Apple Maps otti kruunun

Korjaus kello 9.57: Toisin kuten Apple verkkosivuillaan kertoo, kartoittaminen alkaa tänään 1.7. Applen viestintä vahvisti asian IS Digitodaylle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?