Asiantuntija uskoo, että itärajalle saadaan kelvollinen 5g ajan kanssa - Mobiili - Ilta-Sanomat

Neuvottelut Venäjän kanssa takkuavat, rajaseutu saamassa heikon kännykkäverkon

Jos 5g-neuvottelut eivät etene Venäjän kanssa, viime kädessä operaattorit voinevat ratkaista ongelman itse.

Neuvottelut jumittavat Venäjän kanssa.

10.3. 16:59

Itärajan tuntumassa asuvia voi odottaa turhautuminen 5g:hen, kun alueelle on vaikeaa rakentaa nopeimpia mahdollisia uuden sukupolven verkkoja.

Asiasta uutisoi Yle alun perin tammikuussa.

Kyse on 5g:n käyttämästä 3,4–3,8 gigahertsin taajuusalueesta. Venäjällä 3,6–3,8 gigahertsin taajuusaluetta käytetään muun muassa satelliittiliikenteeseen. Vaarana ovat häiriöt Venäjän tietoliikenteelle.

Ylen mukaan operaattorit eivät voi rakentaa nopeinta 5g:tä lainkaan noin 30 kilometrin säteelle rajasta, ja noin 60 kilometrin säteellä 5g voi toimia puolella teholla nopeuksia alentaen.

IS Digitodayn tavoittama Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin erityisasiantuntija Tom Wikström ei ota kantaa kilometrimääriin. Niistä ei ole sovittu Suomen ja Venäjän välisissä sopimuksissa. Niissä määritellään sallitut signaalin voimakkuudet maiden rajalla. Wikström ei ole tilanteesta kovin huolissaan.

– Tällä taajuusalueella radioaaltojen eteneminen on sen verran huonoa, että en näkisi olevan kustannustehokasta rakentaa kattavaa verkkoa muualle kuin taajamiin, Wikström viittaa harvaan asuttuun itärajaan.

Kuitenkin on mainittu, että esimerkiksi Lappeenrantaan, Imatralle, Lieksaan, Haminaan tai Kuusamoon ei nopeinta 5g:tä nykyisellään voida rakentaa. On mahdollista, että ongelmaa ratkotaan taajamissa esimerkiksi kauppakeskusten sisätiloihin asetettavilla lähettimillä, joiden teho riittää vain kyseisen rakennuksen puitteisiin.

DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari kertoo IS Digitodaylle, että näissä sisälähettimissä on kyse juuri samoista 3,4–3,8 GHz:n taajuuksista, joista Venäjän kanssa väännetään kättä. Lähettimiä käytettäisiin rakennusten sisällä alueilla, joissa kyseisen taajuusalueen käyttö ulkotiloissa ei ole mahdollista koordinointisopimusten vuoksi.

– Toki yleisesti sisäverkoissa on myös muita taajuuksia käytössä, joilla voidaan 5g-palvelu toteuttaa, Laari huomauttaa.

Wikströmin mukaan tilanne itärajalla ei ole yllättävä, vaan asia on ollut tiedossa vuosikaudet. Neuvottelut Venäjän kanssa eivät ole kuitenkaan edenneet. Hän uskoo, että lopulta 5g-pullonkaula avautuu operaattorien ottaessa käyttöönsä edeltävien sukupolvien verkoilta vapautuvia taajuuksia.

– On ollut 2g- verkkoja, 3g-verkkoja, ja nyt on 4g-verkkoja laajasti käytössä. 4g-verkot käyttävät taajuuksia, joita aiemmin käytettiin 2g- ja 3g-verkoissa. Sama tulee tapahtumaan myös 5g:n suhteen. Operaattorit tulevat todennäköisesti rakentamaan 5g-verkkonsa tulevaisuudessa myös muille kuin tälle kyseiselle korkealle taajuusalueelle, Wikström luottaa.

Lisäksi nämä edellisiltä matkaviestinsukupolvilta vapautuvat taajuudet saattavat Wikströmin mukaan paremmin soveltua itärajan pääasiassa harvaan asutuille alueille, koska matalat taajuudet kantavat paremmin ja läpäisevät tehokkaammin esteitä, kuten seiniä. Tämä parantaa sisäkuuluvuutta. Nopeus ei kuitenkaan olisi ihan samaa luokkaa parhaan 5g:n kanssa.

On myös mahdollista, että myös Venäjä ottaa lopulta kyseiset taajuudet 5g-käyttöön, jolloin ongelma poistuisi. Siihen voi kuitenkin kulua vuosia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?