Android 12 uudistaa käyttöliittymää, mediaa, ilmoituksia ja tietosuojaa - Mobiili - Ilta-Sanomat

Android 12 lähestyy: Tässä isoimmat muutokset

Tulevan Androidin suurimmat muutokset liittyvät muun muassa mediaan, tietosuojaan ja käyttöliittymään.

Android 12:n julkaisu häämöttää syksyn kynnyksellä.

23.2. 7:00

Google on tekemässä mobiililaitteiden Android-käyttöjärjestelmästään uutta versiota. Yhtiö valotti Android 12:ta viime viikolla, ja muun muassa XDA Developers ja The Verge koostivat tärkeimpiä muutoksia Android 11:een verrattuna.

  • Käyttöliittymään on tulossa muutoksia, jotka helpottanevat puhelimen käyttöä yhdellä kädellä ja peukalolla. Tähän viittaa esimerkiksi asetusvalikon hakukentän siirtäminen ruudun yläreunasta sen alareunaan. Lisäksi Android 12:n varhaisesta testiversiosta löytyi toimintamoodi, joka tekee koko käyttöliittymästä paremmin soveltuvan yhdelle kädelle.

  • Google on myös helpottamassa koko ruudun sovelluksista poistumista. Jos avoinna on esimerkiksi video tai kirja, siitä poistuminen vaatii yleensä yhtä elettä Androidin alapainikkeiden esiin tulemiseksi ja toista elettä kotiruutuun pääsemiseksi. Tarkoitus näyttää olevan, että tämän voisi jatkossa hoitaa jotenkin yhdellä pyyhkäisyllä.

  • Puhelimen yläreunasta esiin vedettäviä ilmoituksia ollaan suunnittelemassa paremmin toimiviksi. Kun ilmoitusta näpäyttää, se vie Android 12:ssa suoraan haluttuun sovellukseen tai toimintoon. Mukana on myös nappi, jolla joutavat ilmoitukset voi hiljentää halutuksi ajaksi.

  • Android 12 on saamassa tuen uusille mediaformaateille. Ainakin hevc-muodossa kuvatuille videoille on tulossa tuki, eli niiden on määrä toimia sovelluksissa jotka eivät niitä natiivisti tue.

  • Käyttäjät saavat enemmän valtaa ja näkyvyyttä sovellusten tietosuojaan, kuten siihen miten käyttäjien seurantaan käytetyt niin sanotut evästeet toimivat verkkosivulta toiseen.

Kaiken kaikkiaan Android 12 vaikuttaa olevan melko samankaltainen Android 11:n kanssa tuoden muutaman uuden toiminnon ja parantaen suorituskykyä.

Jossain määrin tilanne muistuttaa tietokoneiden Windows 10 -käyttöjärjestelmän tulevaa ominaisuuspäivitystä, joka sekin vaikuttaa melko maltilliselta.

Android 12:ta sopii odotella julkaistavaksi elo–syyskuussa, mutta totuttuun tapaan sen saapuminen omaan älypuhelimeen voi kestää aikansa – jos se tulee ollenkaan. Tässä jutussa mainittuihin ominaisuuksiin voi vielä tulla muutoksia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?