IOS 13.7 poistaa koronaviikkoraportit, tilalle kuukausiraportti - Mobiili - Ilta-Sanomat

IPhone-käyttäjä, asensitko uuden iOS:n? Tiedä tämä Koronavilkusta

Ihmisiä hämmentäneet viikkoraportit katoavat iPhoneista käyttöjärjestelmän päivityksen myötä.

Puhelimiin tulevat koronaviikkoraportit ovat hämmentäneet käyttäjiä. Kuva Android-käyttöjärjestelmästä.­

11.9. 10:00

Apple jakelee parhaillaan uutta 13.7-käyttöjärjestelmäänsä ajantasaisiin iPhoneihin. Uusittuun versioon päivittävien on hyvä olla tietoinen muutamasta asiasta Koronavilkun suhteen.

Ihmisiä hämmentäneistä viikkoraporteista on uudessa käyttöjärjestelmäversiossa luovuttu, kertoo Koronavilkku-sovellusta kehittävän Solitan teknologia-asiantuntija Sami Köykkä Twitterissä.

Viikkoraportit ovat hämmentäneet ihmisiä. Ilta-Sanomat Digitoday kertoi eilen Joonaksesta, jonka Android-puhelin antoi ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta. Koronavilkussa ei kuitenkaan ollut asiasta mitään.

Kysymys on ollut käyttöjärjestelmän, ei Koronavilkun ominaisuudesta. Applen ja Googlen tulkinta mahdollisesta altistumisesta on herkempi kuin Koronavilkun. Siksi ilmoitukset ja niiden puute saattavat näyttää ristiriitaiselta.

Koronavilkun tekijöillä ei ole ollut pääsyä käyttöjärjestelmän antamiin varoituksiin.

Asiasta on nyt keskusteltu Applen kanssa.

– Hämäävää viikkoraporttia ei tule enää iPhoneissa, jotka on päivitetty 13.7-versioon. Niissä tulee sen sijaan kuukausiraportti, jonka tekstiä on säädetty vähemmän pelottavaksi, Köykkä kertoo.

Kuukausiraportin saa halutessaan pois päältä puhelimen yleisistä – ei siis Koronavilkun – asetuksista.

IPhonen iOS 13.7:ään päivittämisen yhteydessä altistumisilmoitukset voivat mennä pois päältä. Asian voi tarkistaa ja kytkeä ne takaisin päälle valitsemalla iPhonen yleisistä (ei Koronavilkun asetuksista) ”Altistumisilmoitukset” ja katsomalla, että aktiivisena alueena on “Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Suomi”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?