Huawei paljasti käyttöjärjestelmänsä salat – näin kilpailee Androidin kanssa - Mobiili - Ilta-Sanomat

Näin Huawei kilpailee Androidin kanssa – paljasti käyttöjärjestelmänsä salat

HarmonyOS-käyttöjärjestelmä avataan. Se tulee ensin kevyisiin älylaitteisiin ja puhelimiin myöhemmin ensi vuonna.

Huawei kehittää käyttöjärjestelmäänsä toiminnallisuuksia etenkin älylaitteiden ja puhelimien yhteiskäyttöä varten.­

10.9. 15:46

Yhdysvaltain boikotoinnin kohteeksi joutunut kiinalainen teknologiajätti Huawei julkisti tänään kehittäjäpäivillään suunnitelmansa oman käyttöjärjestelmänsä, HarmonyOS:n, suhteen.

Huawei julkisti käyttöjärjestelmästä 2.0-version ja kertoi avaavansa sen lähdekoodin kehittäjille. OpenHarmony-projekti alkaa vuoden 2020 loppupuolella mobiilibeetaversiolla, joka on suunnattu aluksi kiinalaisille.

Huawei aikoo tuoda HarmonyOS:n ensimmäisessä vaiheessa pieniin esineiden internet -laitteisiin. Tätä seuraavat alle 4 gigatavun keskusmuistilla varustetut laitteet huhtikuussa 2021 ja yli 4 gigan laitteet lokakuussa 2021.

Ykkösvaihe käsittää muun muassa älytelevisiot ja älykellot.

Huawei on käyttänyt kännyköissään pitkään omaa, Androidin päälle rakennettua Emui-käyttöliittymäänsä. Sen versio 11 julkistettiin myös, mutta hieman yllättäen se perustuu Androidin 10-versioon. Versio 11 esiteltiin virallisesti eilen, mutta se on ollut kehittäjille tarjolla jo kuukausien ajan.

Kyseessä lienee kuitenkin välivaihe ennen kuin Emui siirretään HarmonyOS:n päälle. Nyt Huawein uudet puhelimet perustuvat Huawein ylläpitämään Android-versioon, jossa Googlen mobiilipalvelut on korvattu Huawein omilla.

Emui 11:n suurin uudistus on rinnakkaisten laitteiden yhdistäminen toisiinsa, esimerkiksi puhelimella käytävän videopuhelun näkymän siirtäminen isommalle ruudulle. Emui 11:n saaviin laitteisiin on tulevaisuudessa tarkoitus päivittää HarmonyOS-käyttöjärjestelmä.

Huawei julkisti myös HiLink-nimisen alustan esineiden internet -laitteille. Sen tarkoitus on saada eri valmistajien laitteet keskustelemaan keskenään.

Kiinalaisvalmistajalla on suuri tarve saada talliinsa sovelluskehittäjiä, sillä sen uudet puhelimet eivät pysty enää hyödyntämään Google Play -sovelluskauppaa. Vaikka Huawein oman AppGallery-sovelluskaupan tarjonta on kasvanut nopeasti, sieltä puuttuu yhä mobiilipankkien kaltaisia kriittisiä sovelluksia.

Kiinalaisvalmistaja on Yhdysvaltain toimien myötä suurissa vaikeuksissa. Yhdysvaltain boikotti on estänyt Huaweita käyttämästä Googlen Android-versiota uusissa puhelimissaan ja estänyt siltä pääsyn monien maiden mobiiliverkkourakoihin.

Viimeisten käänteiden myötä Yhdysvallat on pyrkinyt rajoittamaan Huawein mahdollisuutta ostaa mikrosiruja ulkomailta. Tämän uskotaan iskevän etenkin Huawein mahdollisuuksiin valmistaa huippupuhelimia sekä tukiasemia.

Huawei julkisti kehittäjäpäivillään myös uusia tuotteita. Niitä olivat täyslangattomat FreeBuds Pro -nappikuulokkeet, joissa on ympäristöön mukautuva dynaaminen vastamelutoiminto. FreeLance Pro -kuulokkeet puolestaan ovat toisiinsa yhdistetyt bluetooth-kuulokenapit. Myös Watch GT -älykellosta nähtiin uusi versio Watch GT 2 Pro. Tämän lisäksi yhtiö julkisti kevyen Watch Fit -kellon.

Huawei julkisti myös kannettavia tietokoneita. Matebook X on nykytrendien mukainen, MacBook Airin kanssa kilpaileva ultraohut ja yhden kilon painoinen läppäri. Huawei MateBook 14 on puolestaan hieman edullisempi, mutta silti ohut ja kosketusnäytöllinen tietokone.

Toisin kuin Googlen kanssa, Yhdysvaltain kauppaministeriö ei ole estänyt Microsoftia käymästä kauppaa kiinalaisyhtiön kanssa. Niinpä Huawein tietokoneita on yhä toimitettu Windows 10 -käyttöjärjestelmällä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?