Koronavilkun päivän luku: 1,6 miljoonaa - Mobiili - Ilta-Sanomat

Koronavilkun päivän luku: 1,6 miljoonaa

Kaikki eivät voi ladata Koronavilkkua puhelimeensa.

4.9. 11:57 | Päivitetty 4.9. 12:05

Korona-altistumisten jäljityssovellus Koronavilkun latausmäärä on lähellä 1,6 miljoonaa, kertoo THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho Twitterissä.

Sovelluskauppojen antamat luvut eivät ole reaaliaikaisia, vaan aamulta.

– Aamusta latausmäärä on ylittänyt 1 590 000 kpl. 1,6 miljoona ylittyy tänään, Yrttiaho sanoo sähköpostitse.

Yrttiahon mukaan nyt ollaan siirtymässä päivätilastoihin, jotka tulevat isommalla viiveellä. Samalla saadaan lukuja sovelluksen poistoista.

Sovelluksen lataustahti on hidastunut startin jälkeen. Koronavilkku sai yli miljoona latausta ensimmäisen vuorokauden aikana. 1,4 miljoonaa meni rikki keskiviikkona.

Yrttiaho sanoi THL:n suunnittelevan kampanjaa, jolla ihmisiä houkutellaan lataamaan sovellus puhelimeensa. Kampanjaa on määrä aikaistaa sovelluksen suuren suosion myötä.

Suomalaisista noin 83–84 prosentilla on älypuhelin. Kaikkiin niistä sovellusta ei kuitenkaan saa liian vanhan käyttöjärjestelmäversion tai oikean sovelluskaupan puuttumisen vuoksi.

Sovellukseen on syötetty myös jo ensimmäiset ilmoitukset koronatartunnoista.

Juttua täydennetty lisätiedoilla kello 12.04.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?