Microsoft voi tuoda Surface Duo -Android-laitteen myyntiin pian - Mobiili - Ilta-Sanomat

Merkit ilmassa: Microsoftin erikoinen Android-laite on melkein täällä

Microsoft on kaikesta päätellen tuomassa pian myyntiin Surface Duo -laitteensa, BGR kirjoittaa.

Microsoftin kaksinäyttöinen Android-laite saatetaan julkaista lähiviikkoina.­

28.7. 13:39

Microsoftin kahdella näytöllä varustettu ja Androidia ajava Surface Duo -laite voi olla lähellä julkaisuaan. BGR-uutispalvelun mukaan laite on nähty Yhdysvaltain televiranomaisen FCC:n tietokannoissa ja lisäksi laite on saanut hyväksynnän bluetooth-teknologiaa kehittävältä Bluetooth SIG -järjestöltä. Nämä ovat vinkkejä siitä, että laite saatetaan julkaista tulevien viikkojen aikana.

Surface Duon julkaisuun viittaa myös Microsoftin käytös. Yhtiö on viime aikoina kiusoitellut laitteella sosiaalisessa mediassa. Niin teki muun muassa Surface-johtaja Panos Panay Twitterissä.

Microsoft esitteli Surface Duon viime syksynä. Sitä odotettiin myyntiin tämän vuoden lopulla, mutta nyt näyttää siltä että se saatetaan nähdä paljon aikaisemmin.

Kyseessä on taittuva Android-puhelin, jossa on kaksi 5,6-tuumaista näyttöä. Yhdessä nämä aukeavat 8,3 tuuman yhtenäiseksi ruuduksi. Laitteen voi myös taittaa kokonaan auki, jolloin siinä on näyttö molemmilla puolilla. Hinta ei ole tiedossa.

Microsoft on pyytänyt olemaan kutsumatta Surface Duoa puhelimeksi, koska se kuulemma antaa väärän käsityksen laitteen luonteesta. On epäselvää, missä määrin tämä on pelkkää markkinointipuhetta.

Microsoft on joka tapauksessa haistanut jo pitkään, missä raha liikkuu. Kun yhtiö epäonnistui omien Windows-puhelintensa kanssa, katseet kääntyivät pian Androidiin ja myös iOS:ään. Yhtiö on tuonut niihin useita ohjelmistojaan ja tästä uusimpana esimerkkinä on ilmaisen Remote Desktop -työkalun uusi versio Androidille.

Techradarin mukaan Remote Desktopin uusi versio tarjoaa täyden tuen Windows 10:n työpöydän käyttämiseksi Android-laitteessa. Käytännössä se tarkoittaa Windows Virtual Desktop -toimintoa, joka mahdollistaa Windows 10- tai Windows 7 -tietokoneen ajamisen virtuaalisesti.

Toiminnon tehostamiseksi Remote Desktop -sovelluksen päivitys sisältää myös Microsoft Authenticatorin. Se tarkoittaa, että palveluun voi kirjautua ilman salasanaa. Sen sijaan tunnistukseen käytetään sormenjälkeä, kasvojentunnistusta tai pin-tunnusta.

Uutisen kirjoittamisen aikaan Google Play -kaupassa ei kuitenkaan vielä tarjottu Remote Desktopin uusinta versiota. Sovelluksen kuvauksen mukaan ainakaan tarjolla ollut versio Remote Desktopista ei tue Windowsin kotiversiota.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?