Google Mapsin Live View -toiminto käyttää lisättyä todellisuutta kävelijän opastamiseen - Mobiili - Ilta-Sanomat

Google Mapsissa piilee vaikuttava kikka – erityisesti kävelijän iloksi

Google Maps opastaa kävelijän perille jännällä tavalla, josta et varmaan edes tiennyt.

­

19.7. 7:00

Kävelijää odottaa Google Mapsin mobiilisovelluksessa hyödyllinen ja vaikuttava toiminto, joka käyttää niin kutsuttua lisättyä todellisuutta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että keinotekoisia elementtejä esitetään osana kameran esikatselunäkymää osana aitoa ympäristöä. Periaate on tuttu esimerkiksi Pokemon Go -pelistä.

Toiminto on nimeltään Live View ja se on tarkoitettu auttamaan tähän asti pelkän kartan varassa navigoinutta kävelijää. Googlen mukaan Live Viewin käyttämä tekniikka vaatii vähintään Androidin versiota 7, mutta laitekohtaisia eroja on. IPhonen on ajettava vähintään iOS:n versiota 11, ja vanhin tuettu puhelin on iPhone 6s. Lisäksi toiminto edellyttää, että reitistä on olemassa kattava Street View -katukuvasto.

Toiminto ohjaa eksyneen oikeaan suuntaan esimerkiksi näkyvien nuolien avulla. Älä kuitenkaan kävele samaan aikaan, kun katsot ruutua.­

Mikäli edellä mainitut ehdot täyttyvät, symbolin Live View'n käynnistämiseksi pitäisi olla näkyvissä ruudun alareunassa, kun olet ensin näpytellyt määränpään, painanut Reittiohjeet ja sitten valinnut kartan yläpuolelta kävelijän symbolin.

Live View pyytää aluksi suuntaamaan puhelimen kameran kadun varrella oleviin rakennuksiin ja opasteisiin. IS Digitodayn kokeilussa eräällä pikkukadulla rakennukset eivät riittäneet paikan tunnistamiseen. Live View aktivoitui vasta, kun sille näytti kadunnimeä esittävää kylttiä. Toisaalla toiminto käynnistyi heti vain yhtä rakennusta osoittamalla.

Kun Live View on päällä, käyttäjää neuvotaan esimerkiksi kääntymään oikeaan suuntaan nuolien avulla ja hänelle näytetään etäisyys seuraavaan välietappiin. Live View toimii, kun puhelinta pitää pystyasennossa. Poikittain pidettynä Maps palaa normaaliin karttanäkymään.

Live View on omiaan aiheuttamaan onnettomuuksia ja vaaratilanteita, jos sitä katsoo liian paljon ja etenkin liikkuessaan. Turvaudu Live View -opastukseen vain tarvittaessa. Pysähdy ja katso toiminnon esittämiä opasteita. Älä missään nimessä lähde esimerkiksi ylittämään risteystä naama puhelimessa.

Live View vaatii pääsyä käyttäjän sijaintiin sekä lupaa kuvien ja videoiden ottamiseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?