Gps-tietojen poistaminen ei riitä – näin Google tietää, mistä kuvasi ovat peräisin - Mobiili - Ilta-Sanomat

Gps-tietojen poistaminen ei riitä – näin Google tietää, mistä kuvasi ovat peräisin

Karttanäkymä on Google Kuvien uutuus. Se näyttää kartalla, missä kuvat on otettu. Vastaava toiminto löytyi edesmenneistä Windows-puhelimista jo vuosia sitten.

Julkaistu: 30.6. 7:00

Gps-tietojen ohella Google analysoi kuvat ja osaa usein myös paikantaa ne.

Google on uudistanut rajusti Android-puhelimista löytyvää ja myös iPhonelle tarjottavaa Kuvat- eli Photos-sovellustaan.

Sovelluksen näkyvimpiin muutoksiin kuuluu mahdollisuus järjestää kuvia esimerkiksi kohteiden tai niiden ottamispaikan perusteella. Tätä tukemaan on tuotu myös kuvien ottopaikat kartalla näyttävä toiminto.

Samalla Google kertoo, miten se tunnistaa kuvan ottamispaikan.

Ensimmäinen tapa paikantaa kuva on gps-tiedot. Älypuhelimen kameran asetuksista löytyy mahdollisuus upottaa kuvan näkymättömiin metatietoihin gps-koordinaatit. Jos tietojen lisääminen on sallittu kameralle ja ne ovat mukana kuvassa, Google lukee ne ja käyttää niitä.

Google Kuvat käyttää myös puhelimen sijaintihistoriaa. Se kertoo tarkkaan, missä puhelimen omistaja on milläkin hetkellä ollut. Kun tämä tieto yhdistetään kuvaushetkeen, tiedetään myös kuvan ottopaikka.

Lisäksi Google analysoi kuvat automaattisesti. Jos niistä löytyy tunnistettavia maanmerkkejä, kuten nähtävyyksiä, ne tunnistetaan ja kuva paikannetaan niiden perusteella.

Edellisten lisäksi tietokonetta käyttäessä ihminen voi ilmoittaa sijaintinsa itse, jolloin se lisätään kuvaan. Puhelimella tämä ei onnistu.

Kun kuvat analysoidaan koneistetusti, ne myös on mahdollista tunnistaa kohteidensa perusteella. Siksi kuvasovellus osaa esimerkiksi ryhmitellä kuvat sen perusteella, ovatko ne selfieitä, otoksia ruoasta, eläimistä tai vaikkapa lautapeleistä.

Googlen tekemän sijaintiarvion voi poistaa kuvasta, mutta se on tehty hieman vaivalloiseksi. Kuva tai video on etsittävä sovelluksesta. Sen jälkeen sitä pyyhkäistään ylöspäin (tai valitaan kolmen pisteen valikko näkymän oikeasta yläkulmasta). Nyt aukeavasta näkymästä sijainti on mahdollista poistaa.

Jos jaat kuvia sovelluksella, ihmiset pääsevät näkemään niiden ottopaikan. Voit estää tämän klikkaamalla Kuvat-sovelluksen päävalikosta vasemmalla yläkulmassa olevaa kolmea viivaa, valitsemalla asetukset ja sen jälkeen ”piilota kuvan sijaintitiedot”.

Muita sovelluksen uudistuksia on tiiviimpi kuvanäkymä aloituksessa, videoiden automaattitoisto sekä laajemmat mahdollisuudet tehdä kuviin kohdistuvia hakuja. Myös vanhoja kuvia näyttävää Muistot-toimintoa on laajennettu.

Google kertoo Kuvilla olevan runsas miljardi kuukausittaista käyttäjää. Vaikka sovellus tulee jokaisen Googlen Androidiin perustuvan älypuhelimen mukana, sen valta-asema ei ole enää itsestään selvä. Moni suuri puhelinvalmistaja piilottaa sen Google-kansioon ja tarjoaa sen sijaan omaa galleriasovellustaan.

Edellisten uudistusten lisäksi sovelluksen kuvake on vaihdettu, mikä on ehtinyt jo poikia jonkin verran porua ja meemejäkin netissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?