Suomen 5g-taajuudet myytiin minimihinnalla – näin huutokauppa eteni - Mobiili - Ilta-Sanomat

Suomen 5g-taajuudet myytiin minimihinnalla – näin huutokauppa eteni

Alkuviikosta huutokaupatun 26 gigahertsin taajuusalueen huutokauppa oli ennätyslyhyt.

Korkeataajuinen 5g toteutetaan tiheästi asennettavilla ”kadunkulmatukiasemilla”. Stadika-malli voitti Helsingin kaupungin, Elisan ja Nokian yhteisen suunnittelukilpailun viime vuonna.­

10.6. 14:00

Suomen 5g:n ylätaajuudet eli niin sanottu 26 gigahertsin taajuusalue huutokaupattiin maanantaina. Huutokauppa päättyi niin ikään maanantaina.

Taajuuskaistoja oli myynnissä kolme kappaletta, ja huutajia oli niin ikään kolme. Viestintäneuvos Kaisa Laitinen liikenne- ja viestintäministeriöstä vahvistaa, että DNA, Elisa ja Telia saivat kukin oman lohkonsa minimihintaan. Vähimmäishinnaksi oli määritelty 7 miljoonaa euroa.

Taajuuskaistoja oli kolme, 25,1–25,9 GHz, 25,9–26,7 GHz ja 26,7–27,5 GHz, ja kaikki myytiin erikseen samassa huutokauppatilaisuudessa. Oli siis mahdollista, että syntyy tilanteita, jossa yhdellä lohkolla on useampi huutaja ja toisella lohkolla ei ensimmäistäkään. Huutokauppakierroksen ollessa käynnissä kilpailijat eivät näe samaan taajuuskaistaan kohdistuvia huutoja.

Erityisasiantuntija Jan Engelberg Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista sanoo, että voittavat tarjoukset tehtiin heti huutokaupan alussa. Jokainen operaattori jätti tarjouksen eri lohkosta, eikä seuraavalla kierroksella tullut enää huutoja. Niinpä huutokauppa päättyi minimiajassa, jo kello 11.40.

Traficom ei usko, että operaattorit olisivat koordinoineet huutojaan.

– Meillä ei ole tietoa sellaisesta. Emme epäile yhteistyötä, Engelberg sanoo IS Digitodaylle.

Elisan IR-viestintäpäällikkö Kati Norppa kiistää, että huutoja olisi koordinoitu.

– Ei. Elisa on omilla kriteereillään valinnut itselleen parhaiten sopivan kaistan ja huutanut sitä, Norppa kommentoi.

Myös vanhempi viestintäasiantuntija Timo Saxén Telian viestinnästä kiistää operaattorien yhteistyön.

– Ei. Se ei ole huutokaupan sääntöjen mukaan sallittua. Osallistujat eivät ole tietoisia toisistaan, emmekä mekään kerro osallistumisestamme, Saxén sanoo.

Saxénin mukaan Telian huutama taajuus on määräytynyt yhtiön asiantuntijoiden arvioiden perusteella.

Myös DNA sanoo toimineensa täysin itsenäisesti.

– Emme tokikaan ole koordinoineet tätä. Kaikilla operaattoreilla on omaan analyysiinsä perustuvat tavoitteensa taajuuskaupassa, ja operaattorit asettavat tarjouksensa tälle tavoittelemalleen taajuudelle. Huutokauppaan osallistuminen ja siitä tiedottaminen on tarkkaan säänneltyä, toteaa DNA:n johtava asiantuntija Markku Lamminluoto.

5g:n ensimmäisen vaiheen eli 3,5 gigahertsin alueen huutokauppa järjestettiin vuonna 2018, ja sen taajuudet päätyivät myös DNA:lle, Elisalle ja Telialle. DNA maksoi tuolloin taajuusalueestaan 21 miljoonaa, Elisa 26,3 miljoonaa ja Telia 30,3 miljoonaa euroa. Verkkojen rakentaminen alkoi viime vuonna.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?