Koronaseuranta tulee osaksi iPhone- ja Android-puhelimia – huolet heräsivät heti

Apple ja Google rakentavat yhdessä maailmanlaajuisen järjestelmän Covid-19-viruksen seurantaan.

Apple ja Google rakentavat käyttöjärjestelmiinsä bluetooth-pohjaisen järjestelmän ihmiskontaktien seuraamiseen.

15.4.2020 15:16

Kilpakumppanit Apple ja Google ottavat käyttöjärjestelmänsä osaksi Covid-19:n vastaisessa taistelussa. Nyt luotava seurantajärjestelmä käyttää älypuhelimia ja niiden bluetooth-yhteyttä. Viime kädessä tavoitteena on varoittaa käyttäjiä, kun he ovat tekemisissä virusta kantavien ihmisten kanssa. Tekniikassa seurataan ihmisten kontakteja, mikä on tartuntaketjujen hahmottamisen ytimessä.

Yhtiöiden hankkeista uutisoivat muun muassa Cnet ja The Verge. Työkalu on määrä julkaista toukokuussa, jotta julkisen terveydenhuollon sovellukset voivat käyttää sen kontaktiseurannan teknologiaa. Myöhemmin työkalu on tulossa osaksi puhelinten käyttöjärjestelmää.

Seuranta herätti välittömästi huolta tietosuojasta. Ihmisten sijaintia ei kuitenkaan tarkkailla, sillä teknologia tarkastelee älypuhelinten keskinäistä etäisyyttä toisistaan. Osallistuminen on vapaaehtoista.

NSA-vuotaja Edward Snowden varoitti äskettäin koronapandemian vuoksi tai sen verukkeella rakennettavista seurantajärjestelmistä, jotka voivat tulla jäädäkseen. Lopputuloksena voi olla uusi normaali, jossa ihmisiä valvotaan entistä tarkemmin myös pandemian jälkeen.

Apple ja Google ovat korostaneet, että näiden luoma järjestelmä puretaan myöhemmin. Lisäksi yhtiöt vakuuttavat, että teknologiaa ei käytetä esimerkiksi mainoksien kohdentamiseen. Jotkut ovat kuitenkin huolissaan, että kun tällainen globaali seurantajärjestelmä on kerran luotu, se on kytkeä päälle uudestaan myöhemmin jollakin uudella verukkeella.

On esitetty, että Applen ja Googlen ratkaisu voi olla liian epätarkka ja saapua niin myöhään, ettei siitä ole tehokasta apua covid-19:n taltuttamiseksi. Lisäksi on epäselvää, miten monta puhelinta järjestelmään pitää saada mukaan ennen kuin siitä tulee hyödyllinen. Periaatteessa se voi tavoittaa suurimman osan maailman aktiivisista laitteista, mutta tietosuojan kannalta tärkeä vapaaehtoisuus voi rajoittaa käyttöä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?