Varo – deittisovelluksessa voi piillä kalliiksi käyvä ansa - Mobiili - Ilta-Sanomat

Varo – deittisovelluksessa voi piillä kalliiksi käyvä ansa

Treffisovellus voi olla tilausansa.

Treffisovellus voi olla tilausansa.

Julkaistu: 13.2. 15:42

Ilmainen kokeilu muuttuu yleensä maksulliseksi myös deittisovelluksissa, eivätkä ne aina kerro siitä kovinkaan selvästi.

Euroopan kuluttajakeskus varoittaa deittisivustoihin ja -sovelluksiin piilotetuista tilausansoista. Niissä halpa tai jopa ilmainen kokeilujakso on muuttunut hyvinkin hintavaksi tilaukseksi ilman, että kuluttajilla on ollut tietoa asiasta. Tiedotteen mukaan keskus saa säännöllisesti yhteydenottoja ulkomaisista nettideittisivustoista asian tiimoilta.

Automaattisesti jatkuvasta laskutuksesta löytyy yleensä tieto esimerkiksi palvelun tiedot-sivuilta tai tilaus- tai sopimusehdoista. Tietoa ei kuitenkaan ole välttämättä esitetty kuluttajalle selkeästi. Isoon laskuun voi riittää jo yhdenkin kuukauden erheellinen tilaus.

Kuluttajakeskus antaa joukon neuvoja vahingon välttämiseksi:

  • Tarkista sivuston tai sovelluksen luotettavuus etsimällä yhteystiedot ja katsomalla muiden käyttäjien arvioita (joista osa saattaa olla väärennettyjä).

  • Tarkista hinta ja ehdot, sillä nettideittipalveluissa ilmainen kokeilujakso muuttuu lähes aina maksulliseksi jäsenyydeksi, ellei sitä irtisano tietyn ajanjakson sisällä.

  • Älä hyväksy sopimusehtoja nopealla näpäytyksellä, vaan lue ne ajatuksella selvittääksesi muun muassa tilauksen automaattisen jatkumisen ja irtisanomisajan. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti ja ehdoissa kuvatulla tavalla. Siihen ei riitä pankki- tai luottokortin sulkeminen. Jos maksat jotain, käytä luottokorttia, jos mahdollista.

  • Selvitä lakisääteinen 14 päivän peruutusoikeus, joka yleensä koskee myös palvelusopimuksia ja alkaa sopimuksen tekemisestä. Oikeuteen voi turvautua, vaikka palvelun suorittaminen olisi aloitettu kuluttajan pyynnöstä ennen peruutusajan umpeutumista. Tällöin kuluttajan pitää kuitenkin maksaa yritykselle korvaus.

  • Etsi apua. Palvelun kuluttajansuojaan liittyvissä ongelmatilanteissa voit kääntyä Euroopan kuluttajakeskuksen puoleen, jos deittisivuston taustalla on yritys, joka sijaitsee toisessa EU-maassa, Norjassa, Islannissa tai Britanniassa. Suomalaisten yritysten kohdalla neuvoja antaa kuluttajaneuvonta.

Ilmaiset tai halvat kokeilujaksot eivät ole vain deittisovelluksista tuttuja. Samalla tavalla ihmisiä on juksattu maksullisiin tilauksiin esimerkiksi viime syksynä, kun Google Play -kaupasta paljastui useita tällä tavalla toimivia sovelluksia.

Aiemmin helmikuussa Playssa tavattiin joukko muita päälle päin ilmaisia, mutta tosiasiassa maksullisia sovelluksia, jotka näyttivät huijaavan erityisesti brittikäyttäjiä.

Tuoreimmat osastosta