5g:n aikakausi on pian alkamassa. Tämä teettää työtä teleoperaattoreilla, jotka ovat kiirehtineet lanseeraamaan seuraavan sukupolven puhelinliittymiään.
DNA tuo 5g-verkkonsa markkinoille hyvin poikkeuksellisesti. Siinä missä kilpailijat Telia ja Elisa myyvät perus-5g-liittymiä, DNA:lta ei saa puheliittymää joulukuussa, kun liittymien myynti alkaa. Vaikka puheliittymät ovat teknisesti jo valmiina, operaattori on päättänyt edetä toisella strategialla.
DNA alkaa kaupata kotiliittymäksi suunniteltuja 5g-yhteyksiä, jotka toteutetaan asentamalla 5g-mokkula talon seinään ja vetämällä siitä kaapelointi asuntoon.
Jukka Leinonen on johtanut DNA:ta vuodesta 2013.
DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinosen mukaan taustalla on operaattorin laskelma siitä, että 5g:n myötä avautuu markkinarako noin miljoonaan omakoti- ja rivitalokotitalouteen, joiden dsl- tai 4g-yhteydet vanhenevat käsiin ja joiden verkottaminen kaapelilla on kallista.
Toimenpiteellä on hintaa yleensä 2000 eurosta ylöspäin, kun kuluttajat olisivat valmiita maksamaan noin 500 euroa. Tämän mukaisesti DNA on hinnoitellut ratkaisunsa 490 euroon.
DNA:n kiinteä 5g on niin sanottu last mile -ratkaisu, jossa data kulkee koteihin kännykkäverkon kautta. Operaattorin kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisäsen mukaan tuotelupaus on 100 megabittiä sekunnissa. Tämä varmistetaan verkon viipaloinnilla, jossa asiakkaalle luvataan aina tietty osuus käytössä olevasta nettikaistasta.
Pekka Väisänen puolustaa pitkiä sopimuksia kiinteissä 5g-liittymissä.
Operaattori testaa tekniikkaa parhaillaan rajatulla alueella Vantaalla. Lisäksi sillä on testiverkot Helsingin, Hyvinkään ja Porin keskustassa.
Kiinteitä 5g-yhteyksiä myydään kahden vuoden liittymäsopimuksilla. Väisänen puolustaa pitkää sitoutumista tekniikan kustannuksilla. Vastaanotinmokkula itsessään on noin 1000 euron arvoinen.
– Tämä mahdollistaa houkuttelevamman hinnoittelun, etenkin liittymismaksussa, Väisänen sanoo.
Toimitusjohtaja Jukka Leinonen ei usko, että kiinteiden yhteyksien korvaamiseen keskittyminen johtaa operaattorin myöhästymiseen ”tavallisilta” 5g-markkinoilta.
”5g-puhelintarjonta alkaa olla kohdallaan vasta vuoden kuluttua.
– 5g-puhelintarjonta alkaa olla kohdallaan vasta vuoden kuluttua, Leinonen sanoo.
Samalla operaattori vakuuttaa pitävänsä kaapeliyhteyksistä kiinni. Se odottaa kaapeliliittymien jopa hieman lisääntyvän lähivuosien aikana.
Verkolla neljä rakentajaa
Siinä missä Ericsson rakensi DNA:n 4g-verkon, operaattori käyttää 5g-verkoissa useita laitetoimittajia. Leinosen mukaan verkon toimittajat ovat Nokia, Ericsson, Huawei sekä amerikkalainen Affirmed Networks. Viimeisin vastaa pitkälti verkon ohjelmistokomponenteista.
– 5g:ssä siirrymme monitoimittajamalliin, sillä toimittajat ovat eri vaiheessa eri osa-alueilla, Leinonen sanoo.
DNA jatkaa Telian kanssa Itä- ja Pohjois-Suomessa toteutettua yhteisverkkoprojektiaan. Sopimuksia laitetoimittajasta ei ole vielä tehty, ja kumpikin operaattori neuvottelee parhaillaan omalla tahollaan.
5g ei ole salamaprojekti. 4g säilyy vahvana tuotteena vielä vuosikausien ajan. Koko maan kattava 5g-verkko syntyy kuitenkin muutamassa vuodessa.
– Olemme arvioineet, että 5g:n liikevaihto ylittää 4g:n vuonna 2025, Leinonen sanoo.
DNA:n asiakkaat käyttävät Tefficientin lukujen mukaan eniten mobiilidataa koko maailmassa. Operaattorin mukaan asiakas siirsi loppukesästä ja syksyllä keskimäärin 26 gigatavua dataa kuukaudessa.
5g:n myötä määrän odotetaan lisääntyvän entisestään. Moni pitää suuria siirtomääriä operaattorin kannalta epäedullisina. Toimitusjohtaja Leinonen on eri mieltä.
– Raskas datankäyttö rakentaa vahvan siteen asiakkaan ja operaattorin välille.
Norjassa ollaan tyytyväisiä
DNA siirtyi elokuussa osake-enemmistöltään norjalaisen Telenorin omistukseen. Sen omistus on nyt 98 prosenttia ja lähikuukausina pakollisen lunastusmenettelyn myötä sataprosenttinen.
Leinonen vakuuttaa, että tämä ei näy asiakkaille. Operaattorin nimi tai asiakkaiden palvelut eivät ole muuttumassa. Norjalaisoperaattorin maayksiköt operoivat osana ryppäitä, ja toimivat verrattain itsenäisesti.
– Telenor on ollut tyytyväinen, Leinonen sanoo.
Sen lisäksi, että Leinonen jatkaa DNA:n toimitusjohtajana, hän vastaa nyt myös pohjoismaisen ryhmän yhteistyöstä.
Leinosen mukaan Telenorin muskelit tuovat lisäpainoa yritysmarkkinoilla. Suurasiakaskentältä on annettu nyt ymmärtää ”DNA:n olevan vakavasti otettava kumppani”.
Esportsia tai omia sarjoja ei odotettavissa
DNA:ta erottaa kilpailijoistaan yksi piirre lisää: Se ei ole kustannussyistä suuntaamassa sisältömarkkinoille, vaan tarjoaa televisiosisältjä avoimista lähteistä. Siinä missä Elisa tarjoaa yksinoikeussarjoja Elisa Viihde -palvelussaan ja Telia puolestaan jääkiekon Liigaa, vastaavaa ei ole odotettavissa DNA:n suunnalta.
Sama pätee hittituote esportsiin. Kilpailijat ovat lanseeranneet omat kilpasarjansa. DNA ei tätä aio tehdä.
– Suunnitelmamme on pystytellä sisältöneutraalina. Keskitymme sisältöjen sijaan tarjoamaan mahdollisimman hyvän kokemuksen pelaajille, kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen sanoo.