TikTok-sovelluksesta vaaditaan tutkintaa Yhdysvalloissa – hittisovelluksen tekijä kiistää epäilyt

Julkaistu:

TikTok
Poliitikot vaativat TikTok-sovelluksen tutkintaa. Onko tästä kehkeytymässä seuraava Huawei?
Ympäri maailman suosittu videosovellus TikTok huolestuttaa Yhdysvaltain kongressissa, muun muassa BBC kertoo. Senaattorit Tom Cotton ja Chuck Schumer ovat pyytäneet tiedusteluviranomaisia selvittämään, aiheuttaako sovellus uhkan kansalliselle turvallisuudelle.

Kirjeessään kansallisen turvallisuuden johtajalle Joseph Maguirelle senaattorit ilmaisevat huolensa käyttäjätietojen keruusta ja Kiinan mahdollisesti harjoittamasta sensuurista sisällön estämiseksi amerikkalaisilta käyttäjiltä. Lisäksi pelkona on, että kiinalaisten yritysten on käytännössä pakko tukea kommunistisen puolueen tiedustelutyötä ja jopa toimia niiden vakoilualustoina.

Senaattorit pitävät myös mahdollisena, että TikTok voi joutua ulkovaltojen vaikutuskampanjoiden kohteeksi samalla tavalla kuin Facebookia käytettiin hyväksi Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien yhteydessä.

– Yli 110 miljoonalla latauksellaan yksin Yhdysvalloissa TikTok on potentiaalinen vastavakoilu-uhka, jota emme voi sivuuttaa, senaattorit kirjoittavat.

Omistaja kiistää Kiina-yhteydet

TikTokin omistava kiinalainen ByteDance pyrkii lausunnossaan kumoamaan huolet. Yhtiön mukaan kaikki Yhdysvaltain käyttäjätiedot säilytetään Yhdysvalloissa varmuuskopioiden sijaitessa Singaporessa. Lausunnon mukaan datakeskukset sijaitsevat kokonaan Kiinan ulkopuolella, eivätkä käyttäjätiedot ole millään tavalla Kiinan lain alaisuudessa.

Senaattorit kuitenkin katsovat, että ByteDance on kiinalaisena yrityksenä velvollinen noudattamaan Kiinan lainsäädäntöä.

ByteDance myös vakuuttaa, että sisältöä ei poisteta siksi että se olisi arkaluonteista Kiinalle. Yhtiön mukaan Kiinan hallitus ei ole koskaan pyytänyt sitä poistamaan mitään sisältöä eikä sellaisiin pyyntöihin suostuttaisi.

Varsinkin lasten ja teini-ikäisten keskuudessa suosittu TikTok on tarkoitettu lyhyiden videoiden jakamiseen. Sillä on arvioitu olevan yli miljardi aktiivista käyttäjää kuukausittain. TikTok ei ole kuitenkaan saatavilla Kiinassa.

Yhdysvaltojen vakoilupelot ovat viime aikoina keskittyneet toiseen kiinalaisyhtiöön, matkapuhelinvalmistaja Huaweihin. Sen kohdalla tilanne on kärjistynyt jo niin vakavaksi, että yhtiö joutui jopa julkaisemaan uuden huippupuhelimensa rampana ilman Googlen palveluita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt