Katastrofi uhkaa Huaweita – saiko huippupuhelin kuoliniskun jo ennen julkistusta?

Julkaistu:

Huawei
Mate 30 -puhelimet voivat hyvinkin tulla myyntiin ilman Googlen palveluita.
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja Huawei on julkistamassa Mate 30- lippulaivamallinsa 18. syyskuuta, uutistoimisto Reuters kuuli asiasta tietävältä lähteeltä. Ei ole tiedossa, koska Mate 30 Pro ja sen perusversio Mate 30 ovat tulossa kauppoihin.

Kyseessä on Huawein ensimmäinen merkittävä älypuhelinjulkistus sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump asetti yhtiön toukokuussa mustalle listalle vedoten kansallisen turvallisuuden vaarantumiseen.

Kielto estää yhdysvaltalaisia yrityksiä käymästä kauppaa Huawein kanssa. Kiinalaisyhtiö sai ensin kolmen kuukauden varoajan kieltoon varautumiseksi ja sitten kolme kuukautta lisää. Tämä uusi jatkoaika ei kuitenkaan kosketa uusia tuotteita kuten Mate 30:a.
Google vahvisti Reutersille, että Mate 30:a ei voi myydä Googlelta lisensoitujen sovellusten ja palvelujen kanssa. Tämä tarkoittaa, että huippupuhelin on tulossa myyntiin ilman esimerkiksi Googlen hakua, karttoja ja ennen kaikkea Play-kauppaa, joka on Androidin virallinen kanava muiden sovellusten asentamiseksi. Jos näin käy, puhelin on länsimaisilla markkinoilla hyvin pitkälle kuollut jo syntyessään.

Google ei kuitenkaan sanonut, onko se anonut poikkeuslupaa sovellustensa ja palveluidensa toimittamiseksi uusiin puhelimiin. Yhdysvaltain kauppaministeriö ei ole Reutersin mukaan toistaiseksi myöntänyt ainuttakaan poikkeuslupaa, vaikka se on saanut yli 130 hakemusta eri yhtiöiltä.

Uudet Mate 30 -puhelimet ajavat kuitenkin edelleen Android-käyttöjärjestelmää. Huawei on muutenkin sanonut, että Androidista luovutaan vain äärimmäisessä hädässä ja viimeisenä keinona.

Mitä todennäköisimmin kyseessä on kuitenkin Androidin avoimen lähdekoodin versio, ei Googlen ylläpitämä. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että päivitykset tulisivat nykyistä myöhemmin.

Huawei on kehittämässä myös omaa HarmonyOS-käyttöjärjestelmäänsä, mutta se ei kuitenkaan ehdi valmistua Mate 30:n julkaisuun mennessä.
Huawei on toistuvasti kiistänyt harjoittavansa vakoilua Kiinan hallitukselle. Yhdysvallat ei ole julkisesti esittänyt selviä todisteita väitteidensä tueksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt