Puhelintasi voi spämmätä tavalla, jolle et voi mitään

Julkaistu:

Roskatekstarit
Jos tekstiviesti ei tule numerosta käsin, sen estäminen ei kotikonstein onnistu.
Roskaposti on monelle suomalaiselle tuttu ilmiö. Moni kärsii kuitenkin myös tekstiviestitse tulevista mainoksista, joita voi olla hankala estää.

Monia ovat harmistuttaneet mainostekstiviestit, joita on nähty muun muassa pikavippipalveluiden suunnalta.

Mainosviestejä voi olla vaikea estää. Puhelimessa voidaan asetusten kautta estää viestit ja puhelut ei-toivotuista numeroista. Viestejä voidaan kuitenkin lähettää matkapuhelimien lisäksi teleoperaattoreiden yrityksille tarjoamien rajapintojen kautta. Silloin viestin yhteydessä ei näy numeroa, jonka voisi estää puhelimesta käsin, kertoo Telian viestipalvelutoimintojen päällikkö Kari-Matti Puukangas.

Mainosten ohella tällä tavoin lähetetään huijauksia. Muun muassa Finnkinon ja Postin nimissä on lähetetty tekstiviestejä, joilla ihmisiä houkutellaan astumaan kuukausimaksulliseen tilausansaan.
Viestejä saattaa tulla myös siksi, että puhelinnumeron edellinen omistaja on niitä itselleen tilannut. Teleoperaattorit kierrättävät käyttämättömäksi jääneet numerot myöhemmin uusille asiakkaille. Telia pitää numeroa jäädytettynä 3 kuukautta ennen sen palautumista varausjärjestelmään.

Puukankaan mukaan paras tapa hankkiutua eroon ei-toivotuista viesteistä on olla yhteydessä viestejä lähettävään yritykseen ja pyytää tätä lopettamaan viestien lähettäminen.

Monien yritysten, kuten teleoperaattorien, mainosviestejä voi säätää netissä oman käyttäjätilin asetuksista.

Mikäli kyseessä on tietojenkalastelu tai muunlainen huijaus, operaattori voi estää viestit omissa järjestelmissään. Näitä tietoja saadaan asiakkailta, viranomaisilta sekä muilta teleoperaattoreilta.

Puukangas kertoo operaattorien estävän aktiivisesti huijausviestejä.

– Kyse on kilpajuoksusta viestien lähettäjien kanssa. Välillä he keksivät uuden keinon, jonka me taas estämme. Lähettävien numeroiden ohella voidaan myös koko tuleva liikenne joltain operaattorilta blokata, kunnes tämä on tehnyt estot omissa järjestelmissään.

Erilaisten huijausviestien tai muutoin sopimusten vastaisten estettyjen viestien osuus on noin 5 prosenttia kaikista saapuvista viesteistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt