Ihmisiä ärsyttänyt ilmiö on myös täällä – Huawei-puhelimet tuputtavat suomalaisille mainoksia

Julkaistu:

Huawei
Ilta-Sanomien lukijat kertovat näkevänsä outoja mainoksia Huawei-puhelimensa lukitusnäytöllä.
Monien Huawei-puhelimien omistaja on viime päivinä ällistynyt saatuaan mainoksia puhelimensa lukitusnäytölle. Booking.comin mainokset mainoksia on havaittu useammassa Euroopan maassa.

Ilmiöstä ovat päässet osalliseksi myös suomalaiset Huawei-käyttäjät. Useampi Ilta-Sanomien lukija kertoo nähneensä mainoksia.

– Huawei P20 Prolla tulee mainoksia lukitusnäytölle…, kirjoittaa nimimerkki P20 Pro Ilta-Sanomien aiemman uutisen kommenteissa.
Nimimerkki Yliali vahvistaa saman.

– Täälläkin näkyy samat mainokset P20 Lite -puhelimessa. Juurikin lukitusnäytössä.

Mainokset ovat tuttuja myös nimimerkki Tonskulle.

– Juuri tuo samainen kuva tuli munkin luuriin. Honor 10 kyseessä.

Nimimerkki Blaah kertoo saaneensa mainoksia P9 Plus -malliinsa.

– Ei ne tosin oo mua häirinnyt, kun en sitä lukitusnäyttöä tuijota, mutta silti.

Eivät näy kaikilla

Osa kommentoijista sanoo, ettei ole mainoksia saanut. On epäilty, että mainokset näkyisivät puhelimissa, joissa on käytössä yksi esiasennetuista maisemataustakuvista.

Nimimerkki sartsa arvioi ongelman esiintyvän, jos Booking.comin sovelluksen asentaa puhelimen omasta AppGallery-sovelluskaupasta Google Playn sijaan. Toiset kuitenkin sanovat, että mainoksia näkyy, vaikka sovellusta ei ole lainkaan asennettu.

Nimimerkki Niko M esittää vaihtoehtoisen teorian, jossa syypäänä olisivat ulkopuoliset sovellukset.

– Minulle kävi samoin, mutta löysin syyn. Jotkut kolmannen osapuolen sovellukset, kuten Vpn Touch, syöttää näytönsäästäjälle mainoksia, mutta ne saa blokattua pois. Syy ei ole Huawein. Tämä kiusa on alkanut kahden kuukauden sisällä, kun ohjelmiston tekijät ovat huomanneet, että Android-puhelimissa on tämmöinen lisätienestin mahdollisuus ilmaisten sovelluksien kohdalla.

Huawei on luvannut koomentoida asiaa Ilta-Sanomat Digitodaylle. Uutista täydennetään sen ollessa saatavilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt