IPhone saa tärkeän päivityksen – voi tuoda avun yleiseen pulaan

Julkaistu:

IOS 13
IOS13 paljastetaan pian. Yksi sen odotetuista uudistuksista on sinänsä pieni, mutta voi osoittautua merkittäväksi monelle käyttäjälle.
Apple julkistaa 3. kesäkuuta iPhonen käyttöjärjestelmän iOS:n seuraavan merkittävän version 13, kertoo muun muassa uutistoimisto Bloomberg. Sen odotetaan muun muassa tarjoavan tumman tilan, joka on nykyään suosittu toiminto laajasti eri sovelluksissa ja pian myös iOS:n kilpailijassa Androidissa.
IOS13:n tumma tila mahdollistanee värien kääntämisen niin, että käyttöliittymä on pitkälti valkoista mustalla. Se olisi omiaan säästämään silmiä ja myös akkua iPhonen amoled-näytön piirtäessä vähemmän kuvapisteitä ruudulle. Hämärätilan kytkeminen päälle voi siis saada puhelimen akun kestävän tavallista pidempään.

Akkua säästävät ominaisuudet lienevät iPhonen käyttäjille tervetulleita, varsinkin kun Apple on testin perusteella liioitellut puhelimiensa akun kestoa.
Yhtiön odotetaan kertovat iOS-käyttöjärjestelmän ja muiden tuotteidensa uudistuksista vuosittaisessa WWDC-kehittäjätapatumassa kesäkuun alussa.

Luultavasti syksyllä puhelimet ja muut iOS-laitteet tavoittava päivitys saattaa sisältää verrattain pieniä uudistuksia useisiin Applen sovelluksiin, kuten Muistutukset, Ruutuaika, Mail, Koti, Kirjat, Kartat ja iMessage.

Siltikin huhut voivat kertoa jotain siitä, mihin suuntaan niin ikään syksyllä julkaistanevaa uutta iPhonea viedään. Terveys-sovelluksen odotetaan kertovan käyttäjälle entistä nopeammin heidän päivittäisestä liikkumisestaan ja lisäksi nähtäneen uusi kuulokyvystä kertova osio ja parannettu kuukautiskierron seuranta.

Terveyteen keskittyminen voi olla vihje siitä, millainen tulevaisuuden iPhone on. Samalla se saattaa arveluttaa käyttäjiä, jotka eivät ehkä halua antaa maailman suurimmalle teknologiajätille tietoja omasta terveydestään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt