Viisi uutta Nokia-puhelinta julki: Huippumallin erikoisuutena viisi kameraa

rac

Julkaistu:

Älypuhelimet
HMD Global julkisti Nokia 9 Pureview -puhelimen lisäksi neljä muuta mallia halvempiin hintaluokkiin.
HMD Global -yhtiö on julkaissut viisi uutta puhelinmallia Barcelonassa huomenna alkavan telealan MWC-messutapahtuman edellä.

Uusi huippumalli Nokia 9 Pureview on yksi puhelinalan heikoimmin pidettyjä salaisuuksia, sillä siitä on vuotanut paljon tietoja jo aiemmin.
Puhelimen esittely on myös lykkääntynyt, sillä alunperin sen julkaisua veikkailtiin jo viime syksynä.

– Kun tekee pioneerityötä, niin ei kannata lanseerata jotain ennen kuin on valmis, kommentoi HMD Globalin tuotejohtaja Juho Sarvikas viivästymistä.

Nokia 9 Pureview -puhelimen erikoisuutena ovat viisi 12 megapikselin laajakuvalinssillä varustettua takakameraa. Näistä kaksi on värikameroita ja loput kolme mustavalkoisia.

Kamerat ottavat kuvatessa kuvan yhtä aikaa, ja kameratekniikka yhdistää ne yhdeksi 12 megapikselin kuvaksi. Mustavalkokameroiden tarkoituksena on parantaa muun muassa valokuvien kontrastia. Kuvaustekniikka perustuu hyvin paljon kameraohjelmistoon: Esimerkiksi valokuvien tarkennuskohtaa voi myös muuttaa kuvan ottamisen jälkeen.

Kuvatiedostot voi saada puhelimesta yleisen jpg-formaatin lisäksi myös dng-muodossa, minkä ansiosta kuvan asetuksia voi muokata jpg-kuvia paremmin. Puhelimessa on 128 gigatavun keskusmuisti. Ram-muistia on kuusi gigatavua.

Nokia 9 Pureview -puhelimen käyttöjärjestelmä on Android 9 Pie. Puhelimen näytön koko on 5,99 tuumaa ja näytössä on sormenjälkitunnistin eli sen lukitus avataan näytön alaosaa koskettamalla. HMD Globalin mukaan puhelimen suositeltu vähittäismyyntihinta on 599 euroa. Puhelimen ennakkomyynti alkaa huomenna.

Lisäksi yhtiö esitteli Nokia 210 -, Nokia 1 Plus -, Nokia 3.2 -, Nokia 4.2 - mallit. Puhelimien vähittäismyyntihinnat Suomessa kerrotaan, kun laitteiden myynti alkaa maalis-huhtikuussa.

Nokia 210 on noin 35 dollarin hintainen peruspuhelin, joka on yhtiön halvin datayhteydellä varustettu malli. Puhelimen keskusmuisti on 16MB ja ram-muisti 4MB. Puhelimen akun luvataan kestävän jopa kuukauden valmiustilassa.

Nokia 1 Plus -puhelimen käyttöjärjestelmänä on Android 9 Go -versio. Puhelimessa on 5,45 tuuman näyttö, 8 megapikselin pääkamera ja 5 megapikselin etukamera. Puhelimen hinta on noin 99 dollaria.

Nokia 3.2 - ja Nokia 4.2 -puhelimet tulevat kilpailtuun 200–300 euron hintaluokkaan. Nokia 3.2 -mallissa on noin 6,5 tuuman näyttö ja 4000 mAh akku. Puhelimen takana on sormenjälkitunnistin, mutta sen avaamiseen voi käyttää myös kasvontunnistusta. Puhelimessa on Android 9 Pie -käyttöjärjestelmä. Puhelimen hinta on yhtiön mukaan noin 139 dollaria.

Nokia 4.2 -puhelimessa on 5,71 tuuman näyttö. 13 megapikselin takakameraa täydentää 5 megapikselin syvyystunnistin, jonka avulla kuviin voi muokata järjestelmäkameroista tuttua bokeh-efektiä. Etukamerassa on kahdeksan megapikseliä. Myös tässä puhelimessa on Android 9 Pie -käyttöjärjestelmä. Nokia 4.2 -puhelimen hinta on 169 dollaria, kun puhelimessa on 2 gigatavua ram-muistia ja 16 gigatavua keskusmuistia. 2 gigatavua ram-muistia ja 32 gigatavua keskusmuistia sisältävä puhelin maksaa 199 dollaria.

HMD Globalin varatoimitus- ja markkinointijohtajan Pekka Rantalan mukaan Nokia 4.2 on ensimmäinen numerolla 4-alkava Nokia-puhelin. Puhelinvalmistajat välttävät usein numeron 4 käyttöä laitteidensa nimissä, sillä Aasiassa sitä pidetään pahaenteisenä: Se muistuttaa ääntämiseltään sanaa kuolema.

– Nokia 4.2 -puhelinta ei siitä syystä julkaista Kiinassa, sillä siellä tämä uskomus on vahva. Muualla emme usko, että tämä on ongelma, Rantala kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt