Mobiili

Samsung ja Huawei jäivät kakkoseksi – käänteentekevä uutuus täysin tuntemattomalta valmistajalta

Julkaistu:

Älypuhelimet
Tuntematon puhelinvalmistaja esittelee taittuvaa puhelinta videolla ja on sanoo saavansa sen myyntiin ennen Samsungia ja Huaweita.
Samsungin tai Huawein piti olla ensimmäisenä julkaisemassa joustavalla näytöllä varustettu taittuva puhelin. Mutta vähän tunnetun kalifornialaisyrityksen Royole Corporationin taittuvaa puhelinta esitellään jo videolla.

FlexPai-puhelimesta uutisoivat muun muassa BBC, The Verge ja BGR. Yhtiö myös kertoo laitteesta verkkosivuillaan. Avattuna FlexPai on 7,8 tuuman tabletti, mutta kahtia taitettuna siinä on kolme erillistä näyttöä edessä, takana ja selkäosassa.

On epäselvää, miten valmis myyntiin videolla näytettävä laite on, mutta puhelimen ensimmäiset kappaleet oli määrä myydä marraskuun alussa Kiinassa. Videolla esitelty laite näyttää raakileelta, jossa näyttö ei avattuna ole tasainen taittokohdasta. Tämä herättää kysymyksen, miten näyttö kestää jatkuvaa taittelua. Valmistajan mukaan näytön pitäisi kestää yli 200 000 avaamista ja sulkemista ennen sen vahingoittumista.

Videolla näkyy myös ongelmia Android-käyttöjärjestelmän toimivuudessa. Näyttö ei esimerkiksi aina reagoi painalluksiin, ja ohjelmistolla näyttää olevan välillä vaikeuksia tajuta siirtymisiä näyttötilasta toiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Videon laatu on liian heikko, jotta kuvan tarkkuudesta voisi sanoa mitään. Näytön tarkkuudeksi ilmoitetaan avattuna 1920 x 1440. Suorittimena on tiettävästi Snapdragon 8150, jota ennakoidaan ensi vuoden suurten lippulaivamallien vetojuhdaksi.

Samsung on todennäköisesti esittelemässä omaa taittuvaa puhelintaan 7. marraskuuta alkavassa kehittäjätapahtumassaan. On kuitenkin epäselvää, milloin laite tulee myyntiin.
Huawei on puhunut taittuvasta 5g-puhelimesta, joka tulisi myyntiin ensi vuoden puolivälin paikkeilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt