Mobiili

Fortniteen Androidilla liittyy iso riski – vaarantaako Epic pelaajat?

Julkaistu:

Fortnite
Hittipeli Fortniten Android-versiota on ladattu 15 miljoonaa kertaa. Luku on suuri, koska se on tapahtunut Google Playn ulkopuolelta. Pelijulkaisija Epic haastaa tempullaan Googlen ylivallan, mutta saattaa vaarantaa pelaajat.
Huippusuosiota nauttivan Fortnite-eloonjäämispelin beta-versiota on ladattu Androidille kolmen viikon aikana 15 miljoonaa kertaa, kertoo pelin julkaisija Epic.

Uutisesta tekee merkittävän se, että kaikki lataukset on tehty Google Play -kaupan ulkopuolelta. Epic on jaellut itse pelin asennuspakettia jonoon ilmoittautuneille pelaajille. Tämän lisäksi yhtiöllä on jakelusopimus Samsungin kanssa, ja peli on saatavilla Galaxy Apps -latauskaupasta.

Yhtiö myöntää, että syy Google Playn hylkäämiseen on raha. Google ottaa 30 prosenttia Play-sovelluskaupasta ladattujen sovellusten tuotoista.

– 30 prosentin ”latausveron” välttäminen on tärkeä motivaatiotekijä Epicille. Se on paljon maailmassa, jossa 70 prosentin pitää riittää pelin kehittämiseen, pyörittämiseen ja tukemiseen. Se ei ole myöskään oikeassa suhteessa latauskaupan kuluihin, jotka rakentuvat maksujen käsittelystä, nettikaistasta ja asiakaspalvelusta, kirjoittaa Epicin perustaja Tim Sweeney pelin Eurogamerissa olevassa UKK:ssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Epic myöntää, että Google Playn ulkopuolelta lataamisessa on riskinsä. Koska beta on suljettu, monet haluavat päästä käsiksi peliin heti. Tällöin nämä etsivät pelin asennuspaketin muualta verkosta, ja tarjolla on myös haittaohjelmia.

Lue lisää: Nyt tarkkana! Innokkaan Fortnite-pelaajan voi käydä karusti

Pelijulkaisija sanoo ryhtyneensä toimiin 47 verkkosivustoa vastaan, jotka tarjosivat haittaohjelmaa ”Fortnite installerina”. Tästä huolimatta Ilta-Sanomat Digitoday löysi verkosta useita sivustoja, jotka tarjosivat ladattavaksi Fortniten betaa.

Pelijulkaisija korostaa sitä, että Androidin kaltaisiin avoimiin järjestelmiin liittyy vapaus, mutta myös vastuu. Ihmiset voivat ladata sovelluksensa mistä vain aivan kuten julkaisijatkin voivat julkaista ne missä vain.

– Jokaisen tulisi miettiä kriittisesti, mistä sovelluksensa lataa ja ladata ne vain turvallisista lähteistä, Sweeney kirjoittaa.

Epic ei ole vieläkään ilmoittanut päivämäärää, jolloin Fortnite tulee kaikkien Android-käyttäjien ladattavaksi. Peliä lupailtiin alun perin kesälle, mutta elokuun 9. julkaistua betaa on tähän asti jaeltu hyvin säännöstellysti.

Tähän asti Android-puolella on vallinnut Google Playn ylivalta, mitä latauksiin tulee. Monilla puhelinvalmistajilla on omia kauppojaan, joista lataukset on sallittu. Epicin tapauksessa Fortnite betan lataus kuitenkin tapahtuu kokonaan sovelluskauppojen ulkopuolelta.

Suurin osa Android-puhelimista estää ”villit” lataukset, ja käyttäjän on muutettava käsin asetuksia asentaakseen sovelluksia muualta. Yleensä tätä ei suositella siihen liittyvien tietoturvariskien vuoksi. Fortniten tapauksessa riski on erittäin suuri, koska tarjolla on haittaohjelmia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt