Mobiili

Loppu Applen sooloilulle? Lupaus yhdestä laturista ei toteutunut – nyt EU harkitsee vahvempia keinoja

Julkaistu:

Laturit
Apple ja muut matkapuhelinvalmistajat lupasivat vähentää jätettä yhteisen laturistandardin avulla. EU aikoo selvittää, miten yritykset saataisiin noudattamaan lupauksiaan.
EU on pyyhkinyt pölyt jo lähes kymmenen vuoden takaisesta hankkeestaan yhtenäistää puhelimien laturit, kertoo uutistoimisto Reuters. EU ajoi jo vuonna 2009 alalle sopimusta, jossa valmistajat sitoutuisivat kehittämään yhteisen laturistandardin, jotta kaikkia puhelimia voitaisiin ladata saman mallisella laturilla. Näin käyttäjien ei tarvitsisi välttämättä vaihtaa toimivaa laturia uutta puhelinta hankkiessaan.

EU-komission mukaan vanhat laturit muodostavat vuosittain 51 000 tonnia elektroniikkajätettä. EU tiedotti jo vuonna 2009 useiden matkapuhelinvalmistajien sitoutuneen tukemaan hanketta. Vapaaehtoisen aiesopimuksen yhteisen laturistandardin kehittämiseen allekirjoittivat muun muassa Apple, Samsung, Huawei ja Nokia.

Yhteisten micro-usb-liitäntää käyttävien latureiden oli määrä tulla markkinoille vuonna 2011. Alkuperäinen sopimus umpeutui vuonna 2012, mutta Android- ja iPhone-puhelimien latureissa käytetään edelleen erimallisia liitäntöjä.

– Koska vapaaehtoinen kehitys on edennyt epätyydyttävästi, komissio aikoo lähiaikoina käynnistää muiden vaihtoehtojen kustannusten ja etujen arvioinnin, toteaa kilpailukomissaari Margarethe Vestager Reutersin mukaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Android-puhelinvalmistajien kohdalla hanke on edennyt, sillä useissa eri valmistajien uusissa Android-puhelimissa on nykyään usb-c-standardin mukainen liitäntä, joten samoja latureita voi käyttää useiden eri valmistajien puhelimissa. Apple sen sijaan käyttää muun muassa puhelimissaan omaa niin sanottua Lightning-liitäntäänsä, joten EU:n mahdolliset toimet vaikuttaisivat todennäköisesti selvimmin juuri Appleen ja sen tuotteisiin.

Varsinaista aikataulua selvitystyölle ei kuitenkaan ole julkaistu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt