Mobiili

Uusi OnePlus ylihuomenna – tuore Suomen-pomo käy innolla vanhoja Nokia-kollegojaan vastaan

Julkaistu:

OnePlus
OnePlusin tavoite Suomessa ja muuallakin on kasvaa rauhallisesti ja varmasti, sanoo uusi maajohtaja Tuomas Lampén.
Suomi on kännykkämarkkinoiltaan hyvin poikkeuksellinen maa. Kännykkä-Nokian romahdus loi tänne markkinaraon, jollaista läntisillä, täysillä puhelinmarkkinoilla harvoin syntyy.

Suurimpia hyötyjiä Nokian kännyköiden mahalaskusta olivat Samsung, Huawei ja nyttemmin myös paluun tehneet Nokia-puhelimet. Näiden lisäksi markkinoille livahti kokonaan uusi puhelinmerkki, kiinalainen jättivalmistaja Oppoon kytköksissä oleva OnePlus.

Ensimmäiset OnePlusit tulivat Suomeen suuren hypen rummuttelemana valmistajan nettikaupasta tilattuna vuonna 2014. Hyllymyyntiin puhelimet tulivat Suomessa vuonna 2016, kun teleoperaattori Elisa alkoi myydä laitteita. Nyt Elisan yksinoikeus purkautuu, sillä myös kilpailija Telia alkaa myydä ylihuomenna keskiviikkona julkaistavaa OnePlus 6:ta.

OnePlusin tuore maajohtaja, aiemmin Elisalla, Nokialla ja Microsoftilla työskennellyt 37-vuotias Tuomas Lampén pitää jälleenmyyjien keskinäistä kilpailua yksinomaan hyvänä asiana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Lähes kaikki kanavat Suomessa ovat lähestyneet meitä, Lampén paljastaa.

Reilusti yli vuoden Elisan myyntilistojen kärjessä notkunut OnePlus on eksklusiivilaitteen sijaan jatkossa Elisalle yksi puhelinvalmistaja muiden joukossa. Eikö valmistaja pelkää, että sen suhteellinen näkyvyys laskee, koska markkinointi voi sataa kilpailijan laariin?

– Meillä on brändi, joka kiinnostaa kuluttajia. Nämä puolestaan suosittelevat laitteita toisilleen, Lampén toteaa.

Hinta nousee, mutta niin myös myynti

OnePlus-ilmiö lähti liikkeelle edullisesta huippulaitteesta. Matkan varrella edullinen-sanan merkitys on vähentynyt. Kuten muutkin puhelinvalmistajat, OnePlus on hivuttanut laitteidensa hintaa ylöspäin. Ensimmäinen OnePlus maksoi 300 euroa, nyt parhaiten varusteltujen mallien hinta on lähempänä 600:aa kuin 500 euroa.

– Haluamme tuoda parempaa tekniikkaa kuluttajille. Olemme pystyneet nostamaan laitteen hintaa hillitysti, Lampén perustelee.

Maajohtaja ei kuitenkaan halua kommentoida sitä, missä suhteessa myyntikate on noussut myyntihintaan.

OnePlusin siirtyminen kohti jyrkempää hinnoittelua jättää tilaa noin 400 euron hintaluokkaan. Tänne iskee muun muassa HMD Global, jonka uusi Nokia 7 Plus on hyvin onnistunut laite.

 

Onhan Nokia henkilökohtaisempi kilpailija kuin muut. Hienoa, että ovat takaisin ja pääsee kilpailemaan vanhoja kollegoja vastaan.

Lampén ei halua eritellä kilpailijoidensa toimia muuten kuin toteamalla, että OnePlus on pakottanut nämä ottamaan tulokkaan vakavasti. Suhde Nokia-puhelimiin on kuitenkin henkilökohtaisempi, sillä hän työskenteli aikoinaan Lumioiden tuotemarkkinoinnissa.

– Onhan se henkilökohtaisempi (kilpailija) kuin muut. Hienoa, että ovat takaisin ja pääsee kilpailemaan vanhoja kollegoja vastaan, Lampén naurahtaa.

Yksi tapa saada puhelimen hintaa alaspäin, on tuoda vanha vaihtoon. OnePlus julkisti viime viikolla puhelinten vaihto-ohjelman, jossa uuden OnePlus 6:n ostaja saa hyvityksen tuodessaan vanhan laitteensa vaihtoon. Vastaavanlaisia ohjelmia on nähty maailmalla paljon, mutta Suomessa ei juuri.

Vaihtoon voi tuoda niin OnePlusin kuin muiden valmistajien laitteita. OnePlus ei kuitenkaan kerro, mihin vaihtolaitteet päätyvät. Lampénin mukaan tämä ei ole julkista tietoa.

Kerran vai kaksi vuodessa?

Bisneksen kasvaessa kasvaa myös organisaatio. OnePlus Finland työllistää tällä hetkellä 10 henkeä. Hän kiistää, että OnePlus toimisi Oppolle ovena Eurooppaan. Sen sijaan OnePlus rakentaa omaa bisnestään ja brändiään maailmanlaajuisesti. Tavoite Suomessa on sama kuin OnePlus-emoyhtiönkin, eli ”pyrkiä rakentamaan tervettä bisnestä pyörittävä yhtiö, joka pysyy hengissä”.

– Strategiamme on edetä rauhassa ja varmasti.

Suomen-myyntitavoitteet ovat salaista tietoa. Niiden saavuttamisesta Lampén tyytyy sanomaan, että OnePlusien korkeista listasijoituksista on luettavissa jotakin.

Mutta millaiseen tahtiin uusia puhelimia tulee myyntiin? OnePlus on aikaisemmin antanut ymmärtää siirtyvänsä kahden mallin vuosijulkaisuun: uusi malli keväällä ja päivitetty T-malli syksyllä. Näin onkin tapahtunut kahden viime mallin kanssa, mutta Lampén hieman toppuuttelee jatkoa.

– Julkaisemme päivitetyn mallin, jos siihen on syytä. Nyt nähtävällä OnePlus 6:lla pärjää varmasti pitkään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt