Mobiili

7 kysymystä: Näihin sinun on vastattava, kun ostat lapselle puhelimen

Julkaistu:

Digivinkit
Android vai iPhone? Ostanko uutta vai vanhaa? Entä tietoturva? Katso tästä vastaukset yleisiin kysymyksiin.
Kesä on otollista aikaa lapsen ensimmäisen puhelimen hankkimiseksi. Hän ehtii harjoitella sen käyttöä esimerkiksi ennen koulun aloittamista. Kyseessä ei kuitenkaan saa olla heräteostos.

Ilta-Sanomat kasasi puhelimen ostajan muistilistan yhdessä Powerin asiantuntija Jari Teräväisen kanssa.

1. Android vai iPhone?

Tällä hetkellä lapsen ensimmäiseksi puhelimeksi on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: Applen iPhone tai joku lukemattomista Googlen Androidia käyttävistä laitteista.

IPhone on suhteessa kallis, mutta puhelimen ei tarvitse olla viimeisintä huutoa. Android-puolella ongelmana on runsaudenpula, mutta hyvän ja uuden puhelimen saa halvemmalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitä perheessäsi jo käytetään? Jos perheen muut jäsenet ovat jo iOS-ympäristössä, on kätevää, jos myös nuorimmainen on samassa käyttöjärjestelmän ja sovellusten "ekosysteemissä". Sama pätee Androidiin.

2. Onko puhelin turvallinen?

Androidin kohdalla kannattaa teoriassa kiinnittää huomiota siihen, miten ahkerasti ja kuinka nopeasti puhelimiin ilmestyy tietoturvapäivityksiä. Käytännössä ongelma kuitenkin on, että läheskään kaikki puhelimet eivät korjauksia saa ainakaan ajallaan, ja juuri halpamallit ovat usein pahimmasta päästä.

IPhone on vielä toistaiseksi Androidia turvallisempi, mutta ei immuuni haittaohjelmille.

3. Mikä hinta?

Noin 150–200 eurolla saa kelpo Android-puhelimen, jonka ominaisuuksien pitäisi riittää lapselle hyvin. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Samsung Galaxy J5, Huawei Honor 7 Lite tai juuri kauppoihin tullut Nokia 3, joka todettiin IS Digitodayn testissä varsinkin lapselle sopivaksi.

Vanhoja iPhone 5S -malleja saa noin 300 eurolla, uudemmista pitää maksaa selvästi enemmän.

Usein puhelinhakureissun lopputuloksena on tuttu, turvallinen ja paljon myyty malli.

4. Minkä ikäiselle puhelin?

Usein puhelin hankitaan lapselle, kun hän on aloittamassa koulun ensimmäisen luokan. Hyvä hetki hankinnalle voi olla, kun lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan.

Kysymykseen ei ole kuitenkaan yhtä oikeaa vastausta. Onko lapsesi kovin meneväistä sorttia ja viihtyy paljon harrastuksissa ja kavereiden luona? Silloin voi olla syytä harkita puhelinta yhteydenpitoa varten jo vähän aikaisemmin.

5. Muistathan kuunnella lastakin?

Älä osta puhelinta lapsen ehdoilla, mutta ota hänen mielipiteensä huomioon. Äärihalpa peruspuhelin ilman kosketusnäyttöä voi jopa kostautua, kun lapsi ei voikaan saada siihen sitä peliä, jota kaveri omassa puhelimessaan näytti.

Varo kuitenkin ylilyöntejä, vaikka lapsi kokisi sosiaalista painetta kalliimman puhelimen saamiseksi. Jopa tuliterä lippulaivamalli on sitä vain hetken ajan.

6. Ostathan kotelon?

Hieno puhelin voi olla entinen yhden pudotuksen jälkeen, vaikka näyttöjen lasien pitäisikin muuttua koko ajan kestävämmiksi. Suojakotelon hankkiminen maksaa itsensä helposti takaisin, vaikka ei sekään tee puhelimesta pomminkestävää.

Älä toisaalta holhoa lastasi liikaa. On mahdollista, että hän pitää uudesta kiiltävästä aarteestaan parempaa huolta kuin moni aikuinen. Käytä älypuhelimen hankintaa tilaisuutena opettaa lapselle vastuun kantamista ja itsenäisyyttä.

7. Luonko Google-tunnuksen?

Android-puhelimen järkevä käyttö edellyttää Google-tunnuksia. Ikäraja tunnuksen luomiselle on 13 vuotta. Jotkut päätyvät valehtelemaan iän, mutta tälläkin on kääntöpuolensa. Google-tunnusta käyttävä lapsi altistuu jo mainosseurannalle.

Toisinaan vanhemmat turvautuvat omien tunnustensa käyttämiseen lapsen puhelimessa. Näin saadaan tyypillisesti kytkettyä oma luottokortti laitteeseen sovellusostoksia varten. Varjopuolena vanhemman tunnusten käytössä on, että lapsi pääsee helposti lukemaan esimerkiksi vanhemman sähköposteja.

Muista rajoittaa lapsen ostohimoa Androidin asetuksista. Varmista ainakin, että salasanaa kysytään joka kerta, kun puhelimella yritetään tehdä ostoksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt