Mobiili

Uusi yritys: Roaming-maksuille loppu - paitsi jos käytät puhelinta väärin

Julkaistu:

Roaming-maksut saattavat loppua Euroopan alueella juuri ennen ensi kesän lomia. EU-komissio antoi operaattoreille silti muutaman mahdollisuuden jatkaa matkailijoiden laskutusta.
Puheluiden, tekstiviestien ja datayhteyksien roaming-laskutus loppuu ensi kesäkuussa, jos EU-komission uusin ehdotus hyväksytään.

Komissio on uudistanut aiempaa ehdotustaan, jonka perusteella puhelimen käyttö ilman roaming-maksuja EU-alueella olisi ollut mahdollista korkeintaan 90 päivää vuodessa ja korkeintaan 30 päivää kerrallaan.

Myös uusimmassa ehdotuksessa on rajoituksia ja ehtoja. Roaming on tarkoitettu matkustajille, komissio toteaa tiedotteessaan. Ehdotuksen mukaan operaattorit voivat alkaa periä roaming-maksuja esimerkiksi, jos liittymää käytetään kotimaassa hyvin vähän tai ei lainkaan, ja sitä käytetään enimmäkseen muualla EU:n alueella.

Näissä tapauksissa operaattorin on kuitenkin varoitettava käyttäjää ennen kuin se alkaa periä roaming-maksuja. Kuluttajilla pitää myös olla mahdollisuus valittaa laskuista tarvittaessa viranomaisille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Komission ehdotus sisältää myös myönnytyksen operaattoreille, joiden mukaan roaming-maksujen poistaminen lisää paineita nostaa kotimaan hintoja. Operaattorit voivat väliaikaisesti alkaa periä roaming-maksuja, jos niiden poistuminen uhkaa niiden liittymähinnoittelua kotimaassa.

Operaattoreiden täytyy kuitenkin ensin toimittaa todisteita väitteensä tueksi oman maansa viranomaisille, jotka voivat antaa luvan roaming-maksujen laskuttamiseen.

Komission mukaan roaming-maksut loppuisivat 15. kesäkuuta 2017.

Komission ehdotus roaming-hintojen katoksi on puheluissa 0,04 euroa minuutilta, tekstiviesteissä 0,01 euroa ja datasiirrossa 0,0085 euroa megatavulta. Roaming-maksujen poistuminen tai hintakatot koskevat siis EU-maan operaattorin asiakkaan mobiiliyhteyksiä muiden EU-maiden alueella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    5. 5

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    6. 6

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    7. 7

      Mitkä pusuhuulet! Poptähti Christina Aguilera, 37, edusti gaalassa aivan uudennäköisenä – ennen ja nyt -kuvat vuosien varrelta

    8. 8

      SAK mielenosoitus aktiivimallia vastaan järjestetään Senaatintorilla

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Fimea asetti syöpälääkkeen myyntikieltoon – epäillään väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    3. 3

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    4. 4

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    5. 5

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    6. 6

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    7. 7

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    10. 10

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    5. 5

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    6. Näytä lisää