Mobiili

Väite: Tällaisia ovat uudet Nokia-puhelimet, julki pian

Julkaistu: , Päivitetty:

Android Authorityn mukaan tänä vuonna julkistettaisiin kolme tai neljä laitetta.
Ensimmäisistä uusista Nokia-puhelimista on saatu jonkin verran uutta tietoa. Android Authority on saanut vahvistuksen kolmen tai neljän laitteen julkistuksesta vielä tänä vuonna Nokian Mike Wangilta.

Väitteen tuo hieman outoon valoon se, että Wangin tausta on Nokian verkkopuolella, eikä varsinaisesti puhelimien uudelleenlanseerausta puuhaavassa HMD Globalissa.

Wangin mukaan tämän vuoden viimeisen neljänneksen aikana julkaistavien laitteiden joukkoon mahtuu sekä puhelimia että tabletteja. Laitteiden saataville tulo jää kuitenkin mitä todennäköisimmin ensi vuoden puolelle testaussyistä.

Wang ei kertonut laitteiden tarkempia teknisiä tietoja. Android Authorityn mukaan tulossa olevissa lippulaivamalleissa väitetään olevan Android 7 Nougat -käyttöjärjestelmä, 5,2 ja 5,5 tuuman näytöt, Snapdragon 820 -suoritin, 22,6 megapikselin kamera ja vedenkestävä metallirunko.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nokia-nimellä uskotaan julkaistavan puolen vuoden sisään myös kaksi riisutumpaa perusmallia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    2. 2

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    3. 3

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    4. 4

      Maailmanmestarilta rajuja syytöksiä hiihdon dopingista – Venäjällä raivostuttiin: ”Häntä pitäisi vetää turpaan”

    5. 5

      Amerikkalaislehti: HIM marssi ulos lavalta jäähyväiskeikallaan New Yorkissa – Ville Valo kouraisi haaroväliään ja heitti mikin nurkkaan

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      Syrjintä huolettaa: Kelassa pohditaan uutta nimeä äitiyspakkaukselle

    8. 8

      Selvitys: Moottoriteiden alentaminen kaduiksi aiheuttaisi massiiviset ruuhkat ja miljardien kustannukset

    9. 9

      Tältä näyttävät 2 miljoonan arvoiset rintaliivit – 6000 jalokiveä ja 350 työtuntia: lumoavat kuvat Victoria’s Secret -muotinäytöksestä

    10. 10

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    8. 8

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    9. 9

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    10. 10

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    2. 2

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    3. 3

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    4. 4

      Maailmanmestarilta rajuja syytöksiä hiihdon dopingista – Venäjällä raivostuttiin: ”Häntä pitäisi vetää turpaan”

    5. 5

      Amerikkalaislehti: HIM marssi ulos lavalta jäähyväiskeikallaan New Yorkissa – Ville Valo kouraisi haaroväliään ja heitti mikin nurkkaan

    6. Näytä lisää